Ei riemulla rajaa, kun pyörätuolilla ajaa heh heh

Tuossa ennen joulua, kävimme fyssarini kanssa antoisan pyörätuolikeskustelun. En ollut ajatellut asiaa vielä kertaakaan, eikä pyörätuolia oltu edes ehdotettu minulle aiemmin. Olin kuvitellut, että asia tulee ajankohtaiseksi vasta, kun jalat eivät enää oikeasti kanna, eikä askelten ottaminen onnistu. Olin ihan oikeesti kuvitellut, että näin se menee. Että pyörätuolia käyttävät vain ne, jotka eivät kerta kaikkian, syystä tai toisesta pysty liikkumaan ilman. Luulen, että tämä untuvikkous johtui enimmäkseen siitä, etten ollut edes halunnut ajatella koko vaihtoehtoa. Pyörätuoli ei ollut käynyt mielessänikään, sillä minähän kävelen. Ja pyörätuolit on rumia ja öö, kaikki tuijottaa ja yäk.

No niin.. no joo. Kävelen välillä kävelysauvan kanssa, välillä tukea pitäen ja parempina päivinä ihan mukavasti ilman tukeakin. Pienessä kämpässämme tukipinnat ovat liikkuessa lähellä. Seinäpintoja ja ovenkarmeja liasta pyyhkiessä vasta hiffaa, että vaistomaisesti ja tiedostamatta sitä näköjään ottaa tukea sisälläkin... Kauppareissulla minä työnnän kärryjä, jotta tasapainon pitäminen on helpompaa. 

Itsenäisesti kävellen kuljettavat matkat ovat nykyään aivan minimissään. Mitä vähemmän tarvitsee kävellä, sitä mukavampaa! Kävely ei tunnu enää miellyttävältä, vaan vaatii ihan älyttömästi keskittymistä. Tästä päästään siihen, että mua ei ihan hevillä saa enää lähtemään himasta yhtään mihinkään. Kaikki uudet paikat, yleisötapahtumat, kauppakeskukset ja muut paikat, jossa on paljon jengiä, paljon käveltävää tai muuten vaan hankala liikkua, niin kiitos ei. 

Voitte varmaan kuvitella, että elämä rajottuu aika lailla, jos ei huvita kävellä. 

Pyörätuolikeskustelu fyssarini kanssa ajoittui täydellisesti. Oli torstai ja tulevana lauantaina olisin menossa äitini kanssa apuvälinemessuille Tampereelle. Tarkoitus oli mennä smyygailemaan, mitä apuvälinemaailma tarjoaa tänä päivänä. Fyssari sai mut vakuuttuneeksi siitä, että just tommosissa häppeningeissä pyörätuoli vois olla mulle superkätevä. Ja niin minä innostuin ja lupasin kokeilla pyörätuolilla kulkemista apuvälinemessuilla. 

Apuvälinemessujen jälkeen alkoi tapahtua. Koko maailma aukesi minulle uudella tavalla. Haluan ikioman pyörätuolin ja that's it! Koin totaalisen valaistumisen. Voisin liikkua pyörätuolilla ilman huolen häivää, normaalia vauhtia ja keskittyä rauhassa siihen, mitä ympäristö tarjoaa. Voisin kulkea ja katsella mihin lystää, käännellä päätä kesken vauhdin ilman, että tasapaino horjuu. Minun ei myöskään tarvitsisi pelätä, että joku vahingossa tönäisee ja menen nurin. 

Itselleni yksi suurimmista ilon aiheista oli myös se, ettei kanssani kulkevan/kulkevien tarvitsisi pitää 24/7 silmällä, että pysynkö pystyssä tai kulkea ärsyttävän hitaasti vierelläni, huoli kainalossa. 

Pyörätuoli ei todellakaan rajoita elämää, vaan se antaa ihan mielettömästi mahdollisuuksia. Minulle yksi vuoden kohokohdista, koiramesssut olivat tuolloin lähestymässä. En edes tajunnut, kuinka paljon olin alitajunnassani pyöritellyt ja stressannut tuota tapahtumaa. 

Vasta sitten, kun tiesin voivani varata messuilta pyörätuolin käyttöön, helpotuksen kiviryökkiö valahti harteiltani. Ja mikä parasta, pyörätuolista käsin ylettäisin paijaamaan koiria. Tämä ajatus, jos jokin avasi onnenkyynelteni varaston oven. Miettikääpä nyt. Ollapa koirahulluna koiramessuilla niin, että et pysty kumartumaan, saatika menemään kyykkyyn paijaamaan koiraystäviä. Silkkaa kidutusta!!! Niin lähellä, mutta niin kaukana!!!

Voin onnekseni todeta, että tämä aika on ohi. Nyt on... meinasin sanoa, että tammikuu, mutta herttinen, nythän on jo helmikuu. Sain apuvälinekeskuksesta testiin pyörätuolin ennen joulua. Tähän päivään saakka sitä on päästy testaamaan jos vaikka missä. Ja kuinka moniin näistäkään paikoista olisin lähtenyt, jos pyörätuolia ei olisi ollut käytössä. No en varmasti puoliinkaan! 

Vaikka saankin ikioman pyörätuolin, se ei tarkoita, että sillä hetkellä kun siihen istahdan, niin en siitä enää ikinä poistu. Pyörätuoli tulee mulle vapaa-ajan käyttöön ja se tulee rikastamaan mun elämää valtavasti! Aion mennä sillä kaikkialle, minne ikinä vaan pääsee! Lyhyemmät matkat edelleen kävelen.

Ja suurin asia, mihin toivoisin kiinnitettävän huomiota, on se, että todella moni pyörätuolin käyttäjistä on käveleviä. Pyörätuoli ei tarkota automaattisesti sitä, ettei pysty kävelemään metriäkään. Mä en ollut tätä asiaa oivaltanut ja siksi en kyennyt myöskään tajuamaan, miten älyttömästi pyörätuoli voi jeesata niin henkisesti kuin fyysisestikin! 

Mulla olis hirveesti asiaa tähän aiheeseen liittyen, mutta jatketaan myöhemmin! 

Ihanaa, aurinkoista sunnuntaita, syökää paljon Runebergin torttuja!