keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pari ahdistuksen aihetta

Ajattelin, että voisin kertoa muutamista asioista, jotka tuottavat liikkumisessa ylimääräistä päänvaivaa. Näiden esimerkkien myötä on taas ehkä helpompi ymmärtää tätä sairautta ja sen monimuotoisuutta. Jos mulle jokin asia on hankala, se ei välttämättä ole sitä jollekin toiselle lihassairaalle. Näitä lievää ahdistusta aikaansaavia juttuja on monia ihan arkielämässä. Muutenkin tuntuu siltä, että näitä on ihan hyvä kirjoittaa ylös jo senkin takia, että on olemassa monia juttuja, joita ei joku aika sitten tarvinnut murehtia lainkaan, mutta joista on ajan myötä tullut jonkin sortin rasitteita. Jokin kaunis päivä voi sitten verrata, että onko muutoksia tapahtunut suuntaan tai toiseen.

Ensimmäisenä tulee mieleen portaat. Muutamia vuosia sitten pystyin juoksemaan portaat mennen tullen ylös ja alas. Kellarin korkeat portaatkin spurttasin ylös aina ilman ongelmia. Jossain vaiheessa tapahtui tämä ihmeellinen notkahdus, jonka ajankohtaa en kuollaksenikaan muista. Tänä päivänä portaiden nousu on aikamoisten ponnistelujen takana. Tarvitsen aina tukea kaiteesta, sillä keskivartalon oma kaide ei jaksa kantaa. Tästä syystä nousen portaat jokseenkin omalla karsealla tyylillä, joka ei millään tavoin tue fyysistä hyvää oloani. Päinvastoin, pientä selkäkipua on havaittavissa...

Selkä pitäis saada muutenkin kuntoon. En vaan keksi, että miten. Perus selkälihasliikkeet makuulta eivät nimittäin onnistu ollenkaan. Tuntuu, ettei siellä ole minkäännäköisiä lihaksia. Millähän niitä herättelis? Välillä tulee tehtyä vahingossa jokin liike, mikä saa selän lihakset ihan hapoille, joten!!! Selkälihakset, teidät on havaittu!

Huomasin eilen hassun jutun, kun katsoimme telkkarista urheilugaalaa. Mietiskelin siinä katsellessa, että onneksi tuolla on tuo pyörätuoleille tarkoitettu loiva mäki, josta pääsee lavalle. Mietin, että mä menisin varmaan siitä, jos olisin tuolla. Oli semmonen helpottunut fiilis, että onneksi voisin sitte mennä sitä mäkeä pitkin lavalle. Huh! Meinas ihan alkaa ahdistamaan asia joka ei millään tavalla edes koske itseä :D...

Julkisilla paikoilla oon monesti törmännyt ratkaisuihin, jotka ei anna yhtään sijaa niille, joilla on liikkumisvaikeuksia. Tottahan toki pyörätuolilla liikkuville on omat reitit, mutta entäs me muut? Muutama vuosi sitten olimme katsomassa konserttia uudessa musiikkitalossa. Paikkani oli suhteellisen lähellä lavaa, eli toisin sanoen portaiden alapäässä. Vajaan kahden tunnin istumisen jälkeen jalkani olivat tietysti jäykät ja siinä piti sitten lähteä kampeamaan portaita ylös väliaikaa viettämään. Ei kaiteita, eikä mitään mistä ottaa kiinni. Portaita vain, toinen toisensa perään. En voinut uskoa. Selvittyäni portaat vihdoin ylös, ahdisti jo valmiiksi se, että konsertin jälkeen punnertamaan nuo samaiset portaat ylös uudestaan. En siis todellakaan ollut ainoa. Tottakai konserteissa käy myös vanhat ihmiset, joille portaiden nousu on myös vaikeaa. Monissa saleissa portaat ovat sen verran matalat, etteivät ne tuota vaikeuksia. Musiikkitalossa tuottivat. Samoin Studio Pasilassa, jossa portaat ovat aivan järkyttävän korkeat. Ai niin ja Hartwall Areenalla, jossa veljeni kantoi minut Musen konsertin jälkeen reppuselässä portaat ylös. Kiitti siitä! Viime kerralla onni kävi myöten ja paikat olivat jäähyaition vieressä, joten konsertin jälkeen parkourasin jäähyportin yli ja pääsin hissillä takaisin ihmisten ilmoille.

Kyllähän näistä on aina selvitty ja jollain konstilla aina selvitään, mutta kismittää silti nämä typerät ratkaisut julkisilla paikoilla, jotka luovat aivan turhaa ahdistusta.

Mä oon duunissa, jossa seison päivät pitkät. Voi siis olla vuoroja, jonka aikana en istu kertaakaan. Seisominen ei jostain syystä käy jalkojen päälle. Pilateksen myötä on kuitenkin ilmennyt, että seistäkin voi ihan päin mäntyä. Oon siis tässä yrittänyt kehittää mun seisomisasentoa parempaan ja tuntuu kyllä siltä, että asento on paljon vakaampi kuin ennen. Jee!
Koska jaksan tosi hyvn seistä, valitsen sen esimerkiksi junassa mielummin kuin istumisen. Tämä johtuu siitä, että matalahkoilta penkeiltä on vaikea nousta ylös. Sohvalta, tuolilta, penkiltä, oikeastaan mistä vaan ylös nouseminen on mulle tosi hankalaa. Joten aina kun vaan mahdollista, mä mielummin seison. En siis tietenkään, jos pitää puolta tuntia pidempään olla paikallaan. Tietysti silloin istun, mutta lyhyempiä aikoja mieluiten seison, jotta ei tarvitse nousta ylös.

Liukkaus tuottaa ehkä suurinta ahdistusta, sillä pelko siitä, etten pääse liukastuttua ylös, on niin valtava. Jos tiedän, että ahaa, tässä kohtaa on nyt liukasta, on mun jalat jo valmiiksi kuin kaksi eduskuntatalon pylvästä - jäykät ja pökkelöt. Sen jälkeen kävely onkin todella vakaata ja varmaa! - Not. Onneks keli näyttää nyt just tosi hyvältä, ni ei tarvitse niin hirveesti ahdistua!

4 kommenttia:

  1. Tää oli tosi mielenkiintonen teksti lukea!

    VastaaPoista
  2. Voi kun kuulostaa tutulta! Mulle meinasi Hartwall Areenalla taannoin iskeä pieni paniikki.. Paikat oli yläkatsomossa, joka tälläiselle korkeanpaikankammoiselle on TODELLA jyrkkä. Siihen kun lisää sen, että puolen tunnin istuskelun jälkeen olisi pitäny lähteä jäykillä lihaksilla tungoksessa liikkeelle. Ensin selviytyä penkkiriviltä portaille, saada ote kaiteesta ja vielä muka päästä alas! Ensimmäisen erätauon istuin tiiviisti paikallani mutta pakkohan sieltä oli joskus pois vaappua. Onneksi oli oma "kävelykeppi" (sisko) mukana niin jotenkin onnistuin ilman kompurointia. Mutta tästä lähin kyllä tutkin katsomokartat todella tarkkaan, ja yläkatsomoon ei enää ikinä =D Niin ja mulla myös on seuralaisena lihastauti joka lisää haastetta arkeen, enempi ja vähempi..
    -Minna

    VastaaPoista
  3. Huhh!! Ymmärrän ihan täysin! Mäki oon ajatellu et seuraavalla kerralla pitää kyllä kattoo tarkkaan noi paikat, ettei tarvii montaa päivää etukäteen stressata :D ja väenpaljous tuo aina kivan lisäahdistuksen siihen hommaan.. Onneks noista on tähän mennessä aina selvitty, mikä tuntuu kerta toisensa jälkeen pieneltä voitolta :)

    Todella kiva, että löysit tänne, Minna! Kiitos kommentista ja myötäelämisestä!! :D

    VastaaPoista