Ihanaa

Nyt kun on hetki aikaa hengähtää ihan vain itsekseen, mielen syövereissä alkaa tapahtua. Vähitellen pikkuruisista hyvänolon ja innostuksen siemenistä kasvaa valtavia puita ja kokonaisia metsiä. Odotan helmikuuta. Odotan uusia tuulia ja mahtavia fiiliksiä. Tammikuu on mennyt tähän asti joten kuten räpiköiden. Ei ihan niin kuin aluksi kuvittelin. Onneksi on helmikuu, jonka avulla voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Oikeastaan kaikki helmikuussa toimeenpantava asia on pohjautuva nyt tammikuussa tapahtuneista valaisevista hetkistä. Ilman niitä, en olisi näin innoissani. Naurattaa pikkasen se asia, että miksen voi ruveta hommiin jo nyt tammikuun puolella. Noh... ei se nyt vaan mene niin :D. Mä vielä valmistelen. Suunnittelen ja laitan paperille ylös selkeitä tavoitteita, joita haluan saavuttaa. Aikataulu on ehdoton. Ilman minkäänlaista kalenteria ei mistään tule mitään. Jos tammikuun aikana jotain opin, niin sen, että asioiden saavuttamiseksi on tehtävä toimintasuunnitelma. Kuulostaa ankeelta ja ärsyttävältä. Ehkä niin, mutta mulla se on ainoa tapa, joka pitää mut hereillä, pakottaa tekemään asioita.

Tammikuun elin siis ilman minkäänlaista toimintasuunnitelmaa. Tästä syystä monia oman hyvinvoinnin kannalta tärkeitä juttuja jäi kokonaan tekemättä. En liikkunut, en nähnyt kavereita, en nähnyt poikaystävää, enkä syönyt hyvin. Jokaiselle päivälle mahtui ajatus siitä, että nyt parannan tapojani, mutta kuten arvata saattaa, ajatuksen tasollehan nuo jäivät. Siispä kalenteri käteen ja suunnittelemaan elämää viikko kerrallaan. Ai mitäkö sitten on suunnitteilla? Minäpä kerron. Oi että, niin paljon kaikenlaista.

Yksi tärkeimmistä jutuista tulevaisuutta ajatellen koskee opiskeluja. Kirjoitin ylioppilaaksi kaksi vuotta sitten, minkä jälkeen olen ollut töissä ilman harmaintakaan aavistusta siitä, mitä haluaisin lähteä opiskelemaan. Viimeaikoina ravintoasioista aina vaan enemmän ja enemmän kiinnostuneena sain kuulla melkeinpä vahingossa eräästä opistosta nimeltä Terveysopisto Salus. Kiitos sinulle T! Kiitos kaikesta avusta ja mielenkiintoisista keskusteluista asian tiimoilta!
Ravintoneuvojan koulutus alkaisi maaliskuussa ja kestäisi kaksi vuotta. Tää on niin mun paikka! Opiskelun ohella on mahdollista tehdä töitä, kuten monet kuulemma tekevätkin. Ei muuta kun hakulomakkeet postiin :) Niin ihanan helpottunut olo, sillä nämä kaksi vuotta olen aina silloin tällöin meinannut saada muutamia paniikkikohtauksia, kun olen ajatellut opiskelemista. Ei sen takia, etten haluaisi opiskelemaan, vaan sen takia, etten vain ole todellakaan tiennyt mikä kiinnostaisi. No nyt sekin homma on selvää. Ihanaa!!!!!!!

Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut ihan käsittämättöman upeita juttuja liittyen mun yleiseen hyvinvointiin. Kävin tossa ennen joulua järkyttävän kamppailun itseni kanssa. Itkin monta päivää lihassairauttani ja tuntui, etten ikinä selviä. Mikä lie sisälläni jylläsikään, tulivat mieleeni vain ne kaikista hirveimmät skenaariot tulevaisuudesta. Pohjamutien kautta reissattuani, jotenkin kummasti pääsin taas tolpilleni. Löysin Vamma-mamman blogin, josta sain ihan valtavasti voimaa ja uskoa. Luin lukuisia hänen kirjoituksiaan ja niihin tulleita kommentteja. Tuli ihan kummallinen fiilis, sillä olin ajatellut, että olen tämän sairauteni kanssa aivan ypöyksin. Siksi tuntuikin ihan mielettömän hyvältä lukea asioista, jotka olivat itselle niin tuttuja. Vaikka painimmekin niin sanotusti vähän eri sarjassa Janican kanssa, on taudinkuvissa paljon samaa. Siksi tuntuukin niin mahtavalta tiedostaa, ettei ole tämänkään jutun kanssa yksin. Siispä suurkiitos sinulle Janica ja kaikille kommenttia laittaneille!! :)

Oman blogin aloittaminen ja niistä kehkeytyneet keskustelut ovat saaneet mut haluamaan entistä enemmän muutosta parempaan. Otan vastaan kaikki mahdolliset keinot, joilla voi olla merkitystä koskien hyvää oloani. Olen päässyt jo hyvin alkuun aloitettuani pilateksen ja kunnostauduttuani ravintoasioissa. Näiden lisäksi kävin elämäni ensimmäistä kertaa hierojalla. Hieronnan avulla saataisiin lihakseni tukkoisuudet avattua sekä verenkierto ja kehon yleinen energiataso paremmiksi. Helmikuun hieronnat, täältä tullaan! Tekisi mieli taas hihkaista "ihanaa!".

Lisäksi aion käydä vihdoin mittauttamassa kehoni hivenaine- ja rasvahappopitoisuudet. Jos siellä on muita kanssasiskoja- tai veljiä, olisi mielenkiintoista kuulla, oletteko käyneet tällaisessa? Odotan tätä ihan hulluna, kuullakseni, puuttuuko kehostani jotain tärkeää hivenainetta. Kerron sitten tarkemmin miten kävi, kun mittaus on tehty!

Sitten eräs toinen kysymys teille, koskien tukia. Onko siellä lihastautia potevia, jotka olette hakeneet avustusta esimerkiksi kelalta? Mulle ei ole puhuttu tästä neurologilla, eikä missään muuallakaan yhtään mitään. Tuli vain mieleen, että koen kyllä olevani oikeutettu saaamaan jonkinlaista tukea vaivassani. Kelalta on mahdollista saada ilmeisesti esimerkiksi kuntoutusrahaa ja ja kun nyt yritän itseäni tässä kuntouttaa ikäänkuin omatoimisesti, olisi jonkinlainen apu ihan tervetullutta. Olisi tosiaan kiva kuulla, tietääkö joku, miten kannattaisi asiaa lähestyä? Tämä on nimittäin sellainen asia, jonka aion ottaa hoitaakseni mahdollisimman pian.

Helmikuun suurimpiin ja tärkeimpiin muutoksiin sisältyvät tottakai keskittyminen siihen mitä syön ja miten liikun. Syömispuolessa aion kokeilla hiilaritonta ja sokeritonta elämää. Hedelmät ovat ok, mutta muuten linja on armoton. Tämä tarkoittaa viikottaisen ruokalistan suunnittelua ja kurinalaista toteutusta. Älkää käsittäkö väärin. Teen tämän silkasta innostuksesta ja kokeilunhalusta. Haluan nähdä, miten kroppani reagoi. Mitä luultavimmin se kokee tämän ihan hyväksi jutuksi. Makeanhimoon on onneksi olemassa hetelmät ja esimerkiksi ravinnerikas terveyspommi: raakasuklaa. Kokeilua vaikeuttaa perheemme himo leipään, pastaan ja kaikenlaiseen höttöön noin ylipäänsä. Nyt siihen tuli loppu. Äiti, tää koskee myös sua. Odotan nyt jo maaliskuuta. Sitä että pääsee taas mättämään roskaruokaa ja sokeria. No ei vaineskaan!!! Vaan tietysti sitä fiilistä, ettei oikeastaan tee enää mieli niin kovasti kaikkia herkkuja. On selvää, että tässä pikkaraisessa, jatkuvassa makeanhimossa ja ylensyönnissä on vaikeaa yrittää sanoa itselleen, että nyt pitäisi vähän rajottaa. Eihän sellainen nyt onnistu millänsäkään! Siksi teen tämän. Puhtoisen kropan on varmasti helpompi jatkossa karttaa kaikkea höpöhöpöruokaa. Sitten voikin hyvällä omallatunnolla joskus maistella herkkuja, jolloin ne kokemuksen syvällä rintaäänellä IHAN OIKEASTI maistuvat miljoona kertaa paremmilta.

Mitä liikuntaan tulee, jatkuu pilates ehdottomasti elämässäni hamaan loppuun asti. Se on selvää pässin lihaa. Lisäksi lihakseni pääsevät hommiin kotijumpan muodossa. Puolen tunnin jumppatuokio on maailman helpoin sisällyttää kiireisempäänkin päivään. Tää tulee olee mulle vaikeeta, vaikka kuulostaa maailman helpoimmalta asialta. Tavoitteena mulla on päästä semmoseen draiviin, että oksat pois. Oon monta kertaa päässyt tosi hienosti alkuun, kunnes homma on lopahtanut ihan täysin, ennen kuin mitään muutoksia on ehtinyt tapahtua. Nyt ei todellakaan tuu käymään niin. Tässä ei oo vaihtoehtona ku suunnata kohti parempaa oloa.

Yksi todella iso asia on myös e-pillereiden syönnin lopettaminen. Jos haluatte, kerron mielelläni, jos huomaan muutoksia tapahtuvan. Toivottavasti hormonihyrrä ei sekoita kaikkia näitä mun suunnitelmia. Elämäni viimeinen pilleri meni nielusta alas tänään ja jännityksellä odotan, miten kehoni tähän muutokseen reagoi, vai reagoiko ollenkaan.

Helmikuu tulee toivon mukaan olemaan pitkälti myös ihmissuhteiden vaalimista, kärsivällisyyttä ja mukavia rakkaudentäyteisiä hetkiä.

Mun mielestä kuulostaa aika jeesiltä helmikuulta! Vai mitä?

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11472275/?claim=fd9ae3wgvvd">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Pari ahdistuksen aihetta

Ajattelin, että voisin kertoa muutamista asioista, jotka tuottavat liikkumisessa ylimääräistä päänvaivaa. Näiden esimerkkien myötä on taas ehkä helpompi ymmärtää tätä sairautta ja sen monimuotoisuutta. Jos mulle jokin asia on hankala, se ei välttämättä ole sitä jollekin toiselle lihassairaalle. Näitä lievää ahdistusta aikaansaavia juttuja on monia ihan arkielämässä. Muutenkin tuntuu siltä, että näitä on ihan hyvä kirjoittaa ylös jo senkin takia, että on olemassa monia juttuja, joita ei joku aika sitten tarvinnut murehtia lainkaan, mutta joista on ajan myötä tullut jonkin sortin rasitteita. Jokin kaunis päivä voi sitten verrata, että onko muutoksia tapahtunut suuntaan tai toiseen.

Ensimmäisenä tulee mieleen portaat. Muutamia vuosia sitten pystyin juoksemaan portaat mennen tullen ylös ja alas. Kellarin korkeat portaatkin spurttasin ylös aina ilman ongelmia. Jossain vaiheessa tapahtui tämä ihmeellinen notkahdus, jonka ajankohtaa en kuollaksenikaan muista. Tänä päivänä portaiden nousu on aikamoisten ponnistelujen takana. Tarvitsen aina tukea kaiteesta, sillä keskivartalon oma kaide ei jaksa kantaa. Tästä syystä nousen portaat jokseenkin omalla karsealla tyylillä, joka ei millään tavoin tue fyysistä hyvää oloani. Päinvastoin, pientä selkäkipua on havaittavissa...

Selkä pitäis saada muutenkin kuntoon. En vaan keksi, että miten. Perus selkälihasliikkeet makuulta eivät nimittäin onnistu ollenkaan. Tuntuu, ettei siellä ole minkäännäköisiä lihaksia. Millähän niitä herättelis? Välillä tulee tehtyä vahingossa jokin liike, mikä saa selän lihakset ihan hapoille, joten!!! Selkälihakset, teidät on havaittu!

Huomasin eilen hassun jutun, kun katsoimme telkkarista urheilugaalaa. Mietiskelin siinä katsellessa, että onneksi tuolla on tuo pyörätuoleille tarkoitettu loiva mäki, josta pääsee lavalle. Mietin, että mä menisin varmaan siitä, jos olisin tuolla. Oli semmonen helpottunut fiilis, että onneksi voisin sitte mennä sitä mäkeä pitkin lavalle. Huh! Meinas ihan alkaa ahdistamaan asia joka ei millään tavalla edes koske itseä :D...

Julkisilla paikoilla oon monesti törmännyt ratkaisuihin, jotka ei anna yhtään sijaa niille, joilla on liikkumisvaikeuksia. Tottahan toki pyörätuolilla liikkuville on omat reitit, mutta entäs me muut? Muutama vuosi sitten olimme katsomassa konserttia uudessa musiikkitalossa. Paikkani oli suhteellisen lähellä lavaa, eli toisin sanoen portaiden alapäässä. Vajaan kahden tunnin istumisen jälkeen jalkani olivat tietysti jäykät ja siinä piti sitten lähteä kampeamaan portaita ylös väliaikaa viettämään. Ei kaiteita, eikä mitään mistä ottaa kiinni. Portaita vain, toinen toisensa perään. En voinut uskoa. Selvittyäni portaat vihdoin ylös, ahdisti jo valmiiksi se, että konsertin jälkeen punnertamaan nuo samaiset portaat ylös uudestaan. En siis todellakaan ollut ainoa. Tottakai konserteissa käy myös vanhat ihmiset, joille portaiden nousu on myös vaikeaa. Monissa saleissa portaat ovat sen verran matalat, etteivät ne tuota vaikeuksia. Musiikkitalossa tuottivat. Samoin Studio Pasilassa, jossa portaat ovat aivan järkyttävän korkeat. Ai niin ja Hartwall Areenalla, jossa veljeni kantoi minut Musen konsertin jälkeen reppuselässä portaat ylös. Kiitti siitä! Viime kerralla onni kävi myöten ja paikat olivat jäähyaition vieressä, joten konsertin jälkeen parkourasin jäähyportin yli ja pääsin hissillä takaisin ihmisten ilmoille.

Kyllähän näistä on aina selvitty ja jollain konstilla aina selvitään, mutta kismittää silti nämä typerät ratkaisut julkisilla paikoilla, jotka luovat aivan turhaa ahdistusta.

Mä oon duunissa, jossa seison päivät pitkät. Voi siis olla vuoroja, jonka aikana en istu kertaakaan. Seisominen ei jostain syystä käy jalkojen päälle. Pilateksen myötä on kuitenkin ilmennyt, että seistäkin voi ihan päin mäntyä. Oon siis tässä yrittänyt kehittää mun seisomisasentoa parempaan ja tuntuu kyllä siltä, että asento on paljon vakaampi kuin ennen. Jee!
Koska jaksan tosi hyvn seistä, valitsen sen esimerkiksi junassa mielummin kuin istumisen. Tämä johtuu siitä, että matalahkoilta penkeiltä on vaikea nousta ylös. Sohvalta, tuolilta, penkiltä, oikeastaan mistä vaan ylös nouseminen on mulle tosi hankalaa. Joten aina kun vaan mahdollista, mä mielummin seison. En siis tietenkään, jos pitää puolta tuntia pidempään olla paikallaan. Tietysti silloin istun, mutta lyhyempiä aikoja mieluiten seison, jotta ei tarvitse nousta ylös.

Liukkaus tuottaa ehkä suurinta ahdistusta, sillä pelko siitä, etten pääse liukastuttua ylös, on niin valtava. Jos tiedän, että ahaa, tässä kohtaa on nyt liukasta, on mun jalat jo valmiiksi kuin kaksi eduskuntatalon pylvästä - jäykät ja pökkelöt. Sen jälkeen kävely onkin todella vakaata ja varmaa! - Not. Onneks keli näyttää nyt just tosi hyvältä, ni ei tarvitse niin hirveesti ahdistua!

Auuurinko armas ja simppeli supersmoothie

Äh!!!! Tein hurjan hienon super smoothien ja nyt se jäi alakertaan. Miten mä nyt sen sinne jätin!! Täytyy käydä hakemassa.

...No niin. Rakas aurinko, mukavaa että olet palannut takaisin. Pysyisitkö nyt täällä luonamme vaikka seuraavat 10 vuotta? Aurinkoenergiaa pursuavana tyyppinä päätin, että tänään teen kaalilaatikkoa. Se on vielä uunissa, sillä maailman parhaiden laatikkoruokien salaisuus on muhimisaika. Sen täytyy olla useampi tunti, jos halajaa täydellistä hipovaa lopputulosta.

Tässä kaalilaatikon valmistusta odotellessa tein smoothien. Päätin, että nyt kyllä kerrankin teen sellaisen kauniin version! Ja niin siitä tulikin ihan kaunis. Siis painosanalla 'ihan'. Maku on sen sijaan mainio! Sanoisinko että raikas! Ei yhtään niin tunkkainen kuin ne edelliset mössöt. Ne rumat "tässä on ihan kaikkea" - puurot, joita olen tähän asti kovalla innolla tehnyt. Tästä alkaa siis kauniiden smoothieiden aikakausi. Opeteltavaa on, mutta sehän tässä hauskaa onkin. Jos mulla olis 10 blenderiä, tekisin varmaan päivittäin monta eri smoothieta ihan vain kokeillakseni, mistä ainesosista syntyy se kaikista kaunein, mutta silti ravinnerikas ja hyvänmakuinen juotava superjuttu! 

Kuvasin kaikki tarvittavat ainesosat ja tietysti myös lopputuloksen, jotta siellä lukijaraadissakin voitte sitten vapaasti ihmetellä, että ei kai se nyt noin hankalaa voi olla tehdä yhdestä supersmoothiesta silmiä hivelevän näköistä. On se, yhyHYY!!! Mutta mä aion treenata! Katotaan sitte kuukauden päästä.

Paahdettu, rouhittu pellava + tyrni. Ostin tällaista S-marketista. Säkin takana lukee, että yhdessä ruokalusikallisessa tätä, on päivän tarvittava satsi omega kolmosta! Uu jee! Toivottavasti pitää paikkansa!

Cocovin Maca-jauhe - super, super, super!

Täytyyhän smoothiessakin marjoja olla. Useimmiten mulla onkin niitä varmaan 5 eri laatua, mutta koska tämä on hillitty versio, päätin että Voimaruuan mulperit saavat yksin edustaa marjojen roolia. Näistä tuli myös kivasti makeutta! 

 Hampun siemeniä, siinä missä muitakin siemeniä, on helppo (välillä vähän liiankin helppo) lisätä joukkoon mihin ikinä keksiikään!

Vanha kunnon kunnon vahna Chia-siemen! Näitä liotin vedessä viitisen minuuttia, jonka jälkeen seos oli kivasti mömmöytynyt. Chia-siemenlimaa käytän smoothieissa lähestulkoon aina, sillä se ei maistu yhtikäs miltään ja sillä saa kivasti mössöistä juoksevampaa.

Kookoskerma! Tätä käytin nyt ensimmäistä kertaa. Kookos tuo kivan maun ja juoksuttaa smoothiesta juotavamman!

Smoothien maku on peräisin appelsiinista ja banaanista. Loppusilauksena laitoin sekaan vielä puolikkaan sitruunan mehun. Nämä kuvatut jutut ovat niitä superjuttuja, joiden avulla tästäkin smoothiesta saatiin ravinnerikkaampi! Lopputulos näyttää epäilyttävästi vihreältä. En tajua, mistä siihen sellainen väri kumpusi, mutta hällä väliä! Tässä postausta kirjoitellessa olen ehtinyt ryystää tuon kokonaisen puolen litran lasillisen tätä mahtijuomaa ja olo on kieltämättä melkoisen super. 

Kissa

Hupsis! Tämän siitä saa, kun ei viikkoon kirjoita. Asiaa olis niin vimmatusti! Lähetääs sitte purkamaan! Otetaan ensimmäisenä haaviin tämä otsikon elukka, eli kissa. Käytiin tuossa viime tiistaina hakemassa semmoinen tuolta Vihdin perukoilta. Paras ystäväiseni soitti ja kysyi, että lähdenkö kuskiksi hakemaan kissaa. No lähin tietysti!!! Kissa-allergiasta huolimatta olen jo lupautunut hoivaajaksi tälle ihanaiselle eläimelle, jos tarve vaatii. Vaikka olen noin niin kuin pääasiassa koiraihmisiä, silkka eläinrakkaus herätti sisälläni väkisinkin pikkuruisia kipristyksiä mahassa. Kultaiset tähdet, eriväriset hileet ja muut äklöihanat jutut siellä velloivat kun katsoin tätä pientä kissaa. IIIIIIIK niin söpö. 

Tämä reissu tuli sen verran äkkiä, että ensiksi piti käydä hakemassa vähän tykötarpeita. Kun saatiin vessa ja ruuat takakonttiin, olimme valmiita lähtöön. Pimeitä ja tuntemattomia teitä ajellessa alkoi pikkuhiljaa jännittää. Perillä kaikki oli selvääkin selvempää. Neljästä kisulista yksi valloitti ystäväni saman tien. Utelias, pikkarainen miukumauku vaelteli ystäväni jaloissa ja innostui takin roikkuvista naruista. Hetken päästä ne repsottivat takin helmassa miten sattuu ja oli aika hypätä kuljetuskoppaan. Maukumiukun sisarukset olisivat mielellään tulleet myös mukaan. Kopassa oli nimittäin yhdessä vaiheessa koko neljän kopla. Kun tunkeilijat saatiin ulos, päästiin jatkamaan matkaa kolmistaan kohti uutta kotia. Kaikki sujui oikein hyvin. Pari kertaa kuului "miu miu", mutta muuten herra kissanen otti lungisti ja välillä torkahtikin auton lipuessa tasaisesti määränpäähän.

Kotona olikin sitten kaikenlaista tutkiskeltavaa. Eikä mennyt kauaakaan, kun kissa oli uudessa kodissaan kuin olisi siellä aina ollut. Ihana pikku pirpana! Ei yhtään säikky, vaan utelias, hellyydenkipeä tapaus! 

Saanko esitellä, Kalevi

Lasanen ja pulla

Voi mikä ihana viikonloppu onkaan takana. Pitkän viikonlopun kruunasi ehdottomasti tämä päivä. Voiko Loppiaista enää paremmassa seurassa viettää? Jälleen kerran paljon ruokaa, huonoja vitsejä (eli parhaita) ja naurua. Mahat pingottuneina, tyytyväisinä vaihdoimme kuulumisia ja nautimme. Tein alkuruuaksi mausteisen tomaattikeiton ja pääruuaksi lasagnen, jota meillä päin kutsutaan lasaseksi. Täyteläisen lasasen jälkeen kahvittelemaan saapui lisää sukulaisia, joiden kanssa nautimme jälkiruuan. Vadelmajäädykettä, maustekakkua, perinteistä pullaa ja äidin valmistama täytekakku. Ai että kuulostaa terveelliseltä. No sitä se ei ole, mutta hyvää kuitenkin.

Nooooh, kaiken tämän mässyttämisen jälkeen on alkava sokeriton kuukausi! Ellei kaksikin. Ei siis tipaton, vaan sokeriton. Tipattomaan en ryhtynyt, sillä alkoholin kulutukseni on niin minimaalista muutenkin. Sokerittomasta kuukaudesta lisää myöhemmin... Sitten, kun se alkaa! Tarkka päivämäärä ei ole vielä tiedossa.
Päivän kuvasaldoa selatessa huomaan sen olevan säälittävän köyhä. Olen kuvannut kohoavaa pullataikinaa, valmiita pullia, muita jälkiruokia ja... siinä se. Tai no kuvasinhan kylässä käyneitä ihmisiäkin, mutta niitä kuvia en ajatellut tänne laittaa. Hmm! Tässä näyttäisi olevan opeteltavaa. Tomaattisopan ohjeenkin ajattelin tänne jakaa, mutta ilman kuvia se on vähän tylsää. Varmaan pitäisi joku kuva itsestäkin ottaa tänne. Oon maailman surkein olemaan kameran edessä, mut niinhän ne kaikki muutki sanoo hahhah. Täytyy treenata :D Apuuua.

Jalat tuntuvat vähän jäykkiksiltä. En oikein tiedä, pitäisikö niitä venytellä vai ei. Ainakin reidet ovat kireät kuin mitkäkin, jos vähänkään venytän niitä. Jossain lehdessä oli taas juttua siitä, kuinka ei pitäisi venytellä, jos omaa yliliikkuvat nivelet. No mullahan sellaset on. Tuntuisi kuitenkin järkeenkäypältä vetristellä näitä lihaksia aina silloin tällöin! Pitäs näitä lihaksia voimistaa ihan senkin takia, ettei tuu mitään nivelongelmia. Nyt kun siellä nivelten ympärillä ei oo lihaksia tukemassa, ni ne pääsee liikkuu siel vähän miten sattuu. Siitä sit johtuuki hyvin usein mun kaatumiset, ku polvet menee lukkoon ihan varottamatta, eikä lihakset kerkee reagoida. Jos ei oo valppaana ni voin ihan hyvin kaatua vaikka sillonki ku seison paikallani. Polvi vaan hyppää lukkoon ja toises hetkessä oon rähmälläni. Onneks nää nyt on ihan aniharvoja tapauksia. Täytyy vaan keskittyä!
Huomenna ehtii onneks hyvin pyöräillä ja nostella punttia, kun on vapaapäivä. Jihaa!

Ihanaa uutta vuotta!

Heippa! Huh miten aika kuluu. Viimeisin kirjoituskin on viimevuodelta. Heko heko!!! No niin. Vuosi vaihtui iloisissa merkeissä, kun olimme kavereiden kanssa katsomassa aivan mieletöntä ilotulitusta Espoon perukoilla. Siis se oli niin mieletön, että huhhuh. Jos joku haluaa sen vielä nähdä, pätkä löytyy youtubesta. Kas tässä: Uusi vuosi 2014

Tilasin tuossa taannoin itselleni extempore joululahjan, nimittäin salaman kameraani. Käytössä on siis Canon EOS 600D. Se tuli postissa eilen ja koska olin niin innoissani, testailin sitä vielä töiden jälkeen yömyöhään. Nämä postauksen pari kuvaa ovatkin juuri niitä testikuvia. Kuvia meidän kodin joulukoristuksista. Yömyöhään tuli myös värjäiltyä vähän hiuksia. Eilinen hiustenvärjäys oli itseasiassa kategoriaa "kolmas kerta todensanoo", nimittäin pari ensimmäistä kertaa menivät aikalailla päin metsää: keltaisesta kuontalosta siirryin sujuvasti vaaleankeltaiseen ja sitä kautta alunperin haluttuun erittäin kirkkaaseen tuhkanvaaleaan. Tulipahan taas todistettua, että sanonta todellakin pitää paikkansa. Kyllä kannatti!!! Tää taitaa tarinana kuulua tohon edellisen postauksen otsikon alle. Vaihtamalla ei välttämättä parane. Miksi kokeilla jotain eri hiusväriä, kun se aikasemmin hyväksi todettu on.. No, hyväksi todettu.

Ainiin, tulihan sieltä postista muutakin. Saatoin vähän taas intoutua Life-myymälän nettisivuilla ja tilasin pari hyvinvointiani edistävää jutskaa. Vihdoin ja viimein omega kolkkia, vanhoja, tuttuja tuotteita sekä uutuutena hampunsiemenet! Niitä sotken sitten varmaan taas vähän sinne sun tänne, ainakin niihin mun voimasmoothieihin :D

Eli aika hyväähän tässä kuuluu, ei valittamista. Silloin yks päivä kun lupasin mennä salille, en jaksanut. Ylläriiiii. No ei se mitään. Poljin himassa kuntopyörällä ja vähän nostelin punttia ja olihan siinä sitten paikat spagettia ja vatsalihakset kipeenä ja mitä kaikkea. Eli jes jes! Tänään fiilis on ollut tosi jees. Olin töissä ja pääsin ihmisten aikoihin kotiin. Söin ja löhösin. Huomenna on vapaapäivä, joten ehkäpä jotain kivaa on sitten tiedossa.

Eilen eräs asiakas töissä kysyi: "Ai sä kirjotat jotain blogia?" Hämmennyin, mutta selvisi, että hän oli sivukorvalla kuullut minun ja toisen asiakkaan keskustelevan aiheesta aiemmin. Jännittävää! Puskaradio! Kerroin sitten tietysti, että mistä on kyse. Tulee jotenkin tosi hyvä fiilis ylipäätään jutella ja kertoa tästä hommasta. Muutenkin hei! Jos siellä on tyyppejä, jotka lukee näitä juttuja, niin saa vapaasti kommentoida ja sanoa vaikkapa vaan "moi", jos ei muuta tule mieleen. Olisi vain kiva tietää, onko siellä joku? :)

Nyt yritän parhaani mukaan pysyä hereillä ja odotella seuraavaa liikettä, joka veisi minut maailman parhaimpaan paikkaan, eli poikaystävän kainaloon. Hyvää yötä!