Limb Girdle

Mun sairaudellani onkin siis nimi. Vai voisiko sanoa, yläotsikko. Sen jonnekin alalokeroon lukeudun. Sen kuvauksesta tunnistan itseni. Vaan voisiko joku ystävällisesti kertoa, mistä hetkestä lähtien on tiedetty tällainen nimi. Tähän hemmetin päivään asti oon luullut, että sairauteni nimeä ei tiedetä, vaan kyseessä on joku alalajin alalajin alalajin alalajin alalaji ja näinollen tuntematon lihassairaus.

Sairauden nimi tuli esille puolivahingossa. Kävin nimittäin neurologini vastaanotolla viikko sitten. Puolivahinkoa oli havaittavissa myös ajanvarauksessa. Kesän huumassa mun tiedoista oli nimittäin hävinnyt koko kontrollikäynti, joka oli sovittu syksyyn. Jouduin siis soittamaan perään. Tällainen peräänsoittelu lieneekin tavallista tapauksissamme? Asiat ei hoidu. Neurologin vastaanoton jälkeen pääsin myös tapaamaan kuntoutusneuvojaa.

Kontrollikäynti oli erikoinen. Neurologin vastaaottoa voisi kuvailla tylyksi. Suoraan sanottuna siitä jäi todella huono fiilis. Mun ja läheisteni mielissä oli jo pitkän tovin pyörineet ajatukset siitä, mitä kaikkia apuja mulle kuuluu. Tarvitsen nimittäin apua elämän suunnitteluun niin, että mulla riittää aika ja raha huolehtia itsestäni liikunnan avulla. No, koska en ole vaikeasti vammainen, niin mullehan ei ole tulossa rahallista apua mistään suunnasta. Näin ilmaisi neurologi. Lähinnä kyse oli kelan tuesta. Siinä kohti mulla pääsi itku. Siinä sitten itkeskelin aikalailla koko sen ajan, mitä mä siellä olin.

Neurologin patistelu oli osittain kuitenkin herättävää, sillä onhan se nyt fakta, että se mitä teen, lähtee musta itsestäni, eikä kenestäkään muusta. Vaikka kuinka kaipaisin jotain ihmistä mua käskemään, että nyt Anni jumpataan, niin ei sellaista oo olemassakaan. Sen käskyn täytyy lähteä musta itsestäni.

Joka tapauksessa, neurologin lähestymistapa koko tukiasian tiimoilta ärsytti. Ilmapiiri ei ollut millään tavoin kannustava. Mä koen kuitenkin, että sellanen yleinen tsemppaaminen on ihan mielettömän tärkeetä tässä koko kuviossa. Lisäksi suunnatonta ärsytystä aiheutti se ajatusmalli, jonka mukaan mun oletetaan olevan tietoinen kaikista tähän sairauteen, tukiin ja apuihin liittyvistä asioista. Hitto soikoon, mä elän tätä sairautta ensimmäistä kertaa. Kellään mun läheisistä tai ystäväpiiristä ei oo ollut tällaista sairautta. Mistä mä voisin tietää, miten mun täytyy elää, miten kaikki etenee, mitä tukia ja apuja saan, mitä en saa ja miten mun täytyy ylipäätään suhtautua tähän kaikkeen???? Kaikki on uutta. Jokainen askel, jonka otan takapakkia tässä sairaudessa, säikäyttää. Jokainen parempaan suuntaan vievä askel hämmentää, mutta luo toivoa. On huonoja päiviä, mutta on myös hyviä päiviä. Välillä jalkoja jomottaa, toisena päivänä ei. Mistä jomotus kertoo? Mistä se kertoo, ettei jomota? Mistä mä edes tiedän, mitkä tuntemukset liittyvät taudin kuvaan ja mitkä ihan normaalin ihmisen liikunnan tai liikkumattomuuden seurauksiin?

Olin päässyt vihdoin ja viimein tapaamaan ihmistä, joka selvästi ymmärsi mun ajatuksia ja halusi vilpittömästi auttaa ja kannustaa. Tämä ihminen on mun kuntoutusneuvojani! Tehtiin kelalle kuntoutusrahahakemus. Täytettiin paperit yhdessä ja siinä pohtiessa ja pähkäillessä kaikkia niitä kysymyksiä, avartui mun katse ihan totaalisesti. Oon tähän asti pärjännyt tosi hyvin elämässä löytäen itselleni sopivat ratkaisut asioitten hoitamiseen. Ratkaisuilla tarkoitan kaikkia niitä vänkyröitä asentoja, joihin joudun itseni vääntämään esimerkiksi silloin kun nostan matalalta tasolta tavaroita. Ratkaisuja ovat myös sängystä ylösnoustessa vaatekaapin ovenkahvasta kiinni ottaminen, jonka avulla nostan itseni ylös. Kaikkia pikkujuttuja, joiden avulla selviän arjesta. Näitä ei vaan tule ajatelleeksi, ennen kuin joku ne kaivaa susta esille. Loppupeleissä niitä on aika paljon ja niiden ääneen sanominen auttaa muodostamaan selkeän käsityksen siitä, mihin sitä pystyy ja mihin ei.

Siinä papereitten täyttämisen alkuvaiheessa piti mainita sairaus, joka näitä vaikeuksia elämässä tuottaa. Kuntoutusneuvoja vilkaisi mun diagnoosia ja siellä luki "Limb Girdle". Me katseltiin äidin kanssa vuorotellen toisiamme ja kuntoutusneuvojaa. Siis täh. Mikä ihmeen Limb Girdle? Kuntoutusneuvoja oli hämillään ja katsoi meitä kysyvästi. Kerroimme sitten, että nyt ensimmäistä kertaa kuullaan tällainen nimi ja tähän asti puhe on ollut vain tuntemattomasta lihassairaudesta. En siis edelleenkään tiedä, milloin tällainen lopullinen diagnoosi ja sairauden nimi on saatu selville. No ei kai siinä mitään, että mulle ei oo kerrottu. Nyt tekis taas mieli heittää ilmoille isohko raivonpurkaus. Miten tää on edes mahdollista?

Oon lukenut taudinkuvasta lihastautiliiton sivuilta ja katsing! Osu ja uppos. Vaikeudet kyykystä ylösnousemisessa, portaiden nousu, lantion ja hartiaseudun heikkous, lihasten kireys - minä. Ollaanhan me puhuttu venyttelystä ja vaikka mistä, mut kyllä mä vähän eritavalla olisin suhtautunut, jos tarkkaanottaen olisin tiennyt, että taudinkuvaan kuuluu tämä lihasten kireys, jonka takia niitä raajoja pitäis venytellä. Mä muistan elävästi, kuinka oon varovasti esittänyt, että venyttely varmaan tekee ihan hyvää, eikö niin? Vastaus on ollut suurinpiirtein, että joo tosi hyvä jos venyttelet. Siis onko koko ajan neurologi luullut, että mulle on selvää pässinlihaa, että tässä on kyse tästä Limb Girdlestä, jolloinka olisin tietysti kaivanut kaiken mahdollisen faktan pöydälle tästä kyseisestä sairaudesta. En mä siltikään voi tajuta, että miten tää on mahdollista. Mulla ei ensinnäkään ole ensimmäistäkään paperia, jossa taudin nimi olisi kerrottu. Siis enhän mä tosiaan ole saanut mitään papereita kontrollikäynneistäni siirryttyäni Lastenklinikalta Laaksoon. Raivostuttaa. Huomaan tässä raivonpuuskassa hakkaavani näitä näppäimiä ihan hullunlailla. Aika rauhoittua.

Vaan nyt käännetään taas elämässä uusi sivu. Fyssarille menen ensimmäistä kertaa 4.12! Pilateksessa käyn edelleen ja otin vakkaritunniksi peruspilateksen lisäksi kehonhuoltotunnin! Mun kohdallani kyse on ihan täysin rutiinin tavoittelusta. Joka viikko liikunnan on tapahduttava tiettyinä päivinä, tiettyihin kellonaikoihin, muutenhan tästä ei tule yhtikäs mitään. Se on nähty, se on koettu. Hyviä draiveja on ollut, mutta eipä ihan hirveesti lohduta, kun ne draivit on jääneet draiveiksi. Viikko kerrallaan suunnittelussa on se paha juttu, että kerran kun tuleekin vähän jotain muuta ja liikuntasuoritus jää tekemättä, niin sille tiellehän sitten jäädään. Nyt mulla on jatkossa kolmesti viikossa treenit, joista en voi luistaa! Se on sitä rutiinia, jota tarviin!

Tän päivän ohjelmaan on jo kuulunut pilatestunti. Seuraavaksi keitän kahvikupposen ja syön pari satsumaa. Nyt on niin hyviä satsumia tarjolla, että huhhuh. Sitten lähdenkin kaverin ja koirien kanssa ulos kävelemään ja illaksi töihin. Suoraan sanottuna menisin mielummin nukkumaan, mut sovittu mikä sovittu ja ai että sitä fiilistä sit illalla ku pääsee peiton alle ja voi vaan todeta: "Hyvä Anni! Olitpas reipas tänään!"

Bemeriä ja Byas bodya

Moikkanen! Kävin tuossa pari päivää sitten Klaukkalassa, Nutrimian vastaanotolla. Sain ravintoterapeutti Miia Inkeroiselta kutsun tulla koekaniiniksi testaamaan Bemer- ja Byas body -laitteita. Miia on siis tehnyt mulle toukokuussa ravintoainemittauksen, josta selvisi joitain puutostiloja mun kehossa. Sain niihin apuja lisäravinteiden muodossa. Yksi aika looginen ja hälyttäväkin tilanne oli mun luissa. Ne enteilivät jo pitkällä tähtäimellä osteoporoosia, joten asialle täytyi nyt jo hyvissä ajoin alkaa tehdä jotain! Tottakai liikunta on se isoin syy, joka on heikentänyt lihasten myötä myös luukudosta, mutta mun kohdalla myöskin monet ravintotekijät vaikuttavat. Olisi kiva kuulla, miten teidän muiden lihassairasten luut voivat?
Esimerkiksi proteiinien saanti on merkittävässä osassa ruokavaliota. Liian vähäinen saanti johtaa siihen, että elimistö ottaa proteiinin sen omista kudoksista, mm. luista ja lihaksista! Ootteko te siellä hei saaneet minkäänlaista ravintoneuvontaa?

Takaisin aiheeseen! Bemer on laite, joka herättelee elimistön mikroverenkiertoa. Kuulemma laitetta käytetään useimmiten vanhemmilla ihmisillä, joilla alkaa olla verenkiertohäikkiä, mutta myös lihasrappeutumaa. Myös stressaantuneet ja sairastavaiset ihmiset ovat saaneet apua laitteesta, sillä ruuhkautuneet verisuonet estävät valkosolujen pääsyn parantamaan tulehduksia. Lisää aiheesta voi lukea Bemerin nettisivuilta; Bemer.fi. Makoilin siis tässä Bemer-matolla 8 minuuttia, jonka aikana matto lähetti signaaleja kehooni. Eri taajuudet vaikuttavat kehoon eri tavoin ja matosta tuleva signaali nimenomaan mikroverenkiertoon. Laitteen toimivuudesta on tieteellistä tutkimusaineistoa ja todistettavasti sen on nähty antavan apua monille! Noh, yhden kerran kokeilun perusteella ei tietenkään voi odottaa maailmaa mullistavia tuloksia, mutta kokemus oli kaikin puolin miellyttävä. Ei sattunut, kutittanut eikä mitään sen kummempaa. Pientä kihelmöintiä tuntui, mutta sekin hävisi aika pian.

Seuraavaksi sain kokeilla uusinta uutta Byas body -laitetta. Laite tunnetaan yleisemmin kauneudenhoitopuolella, mutta sen vaikutukset ovat yllättäneet myös muilla saroilla. Byas body -laite on kuin ultraäänikapula, joka kohdistetaan sinne minne halutaan. Minun tapauksessani kokeiltiin laitetta reiteen. Byas body stimuloi lihassoluja, ikäänkuin jumppaamalla niitä. Laite on aikaansaanut mahtavia tuloksia muunmuassa halvaantuneilla, joiden kehon halvaantuneet osat on saatu heräämään ja palautumaan ennalleen. Byas body on sen verran uusi laite Suomessa, ettei sen vaikutuksista ole niin paljon tieteellistä tutkimustietoa, kuin Bemeristä. Molemmat laitteet ovat kuitenkin täysin vaarattomia.

Olipas hauskaa. Harmi vain, että mahdollisia tuntemuksia ja tuloksia on nähtävissä vasta monien käyttökertojen jälkeen. Bemeriä on mahdollista vuokrata, eikä hinta mikään ihan överi ollut. Bemeristä pidetään myös luentoja Espoossa noin kahden viikon välein. Tapahtumakalenteri löytyy Bemerin nettisivuilta, jos jotakuta kiinnostaa. Mua ainakin kiinnostaisi mennä ja kuulla lisää!

Nyt jatkan tenttiin lukemista! Moiiii

HEI AINIIN! Hommasin superhyvien arvostelujen huumassa Wilfan tehosekoittimen ja ai tätä onnea. Oston jälkeen olen sillä päivittäin pyöräyttänyt smoothiet. Voin lämmöllä suositella!!! Nyt tosin halajaisin sen mehulingon perään. Philipsillä on ilmeisesti joku aika tosi hyvä laite! Nyt ei vaan kukkaro anna periksi näille päähänpistoille..... Mutta omenat tippuu jo puusta! TUORE OMENAMEHU!!! Tarviin sen mehulingon!!!! TARVIIN!!!

Tätä kuuluu

Katon tässä ku Jamie Oliver pirskottelee balsamiviinietikkaa tomaattisalaatin päälle. Sitä meni pöydälle ja joka puolelle. Nää on näitä sen 15min aterioita. Isi on ihan oikeessa, et ei toi enää näytä hauskalta ku on ihan sairas kiire. Joku tavallinen kotikokkaaja ku rupeis yrittää kans vääntää jotai makrilleja vartissa, nii huhhuh. Voisin vaikka lyödä vetoa, et siinä lentäis muutki ku balsamicot ympäri seiniä.

Mä tykkään ihan hulluna tehä safkaa, mut en todellakaan kiireessä. Siinä onki varmaan se syy, et monta kertaa jää ruuat laittamatta. Mä tarviin sen 2h vähintään, jos alan oikein kunnolla ruuanlaittohommiin.

Pikkasen harmittaa myös, et meil ei oo täällä uudessa kodissa kunnon ruokapöytää, jonka äärelle vois kutsua ihmiset syömään. Meillä on baaripöytä, jonka ääressä on kaks baarijakkaraa. Oon kerran istunu siinä, kun sattu olemaan sen verran valosaa, ettei tarvinnu laittaa eteisen rumiluslamppua päälle. Siitä räjähtävä valo on nimittäin varma tunnelmantappaja. Sen ku laittaa päälle, niin menee ruokahalu.... ja samalla kaikki muutki fiilikset. Pitäsköhän siis ostaa uusi lamppu.

Kesä on jo pitkällä. Oonko liikkunu koko kesänä? - En. Töissä on oltu lähestulkoon koko ajan, nyt vähän höllään. Jotenki sitä ei oo jaksanu nyt yhtään töiden lomassa tehdä muuta ku nautiskella kesästä. Ei se varmaan väärin ole. Onneks 4 päivän työtahti sallii jatkossa taas pilateksen ja omatoimiset jumppailut. Lisäks kohta jatkuu taas opiskelut ja otan semmosen tahdin heti alkuunsa, että oksat pois. Tenttejä ja etätehtäviä. Tää kuulostaa niin taas samalta ku joka ikinen vuosi tähän aikaan, mut ei kai tässä muutakaan voi. No mielummin näin, ku että "no emminä jaksa mittää ikinä".

Kohta taitaa tulla vastaan se neurologin tapaaminenkin. Täytyy valmistautua iteki ja laittaa ylös kaikki maailman asiat, mitkä mietityttää. Kyllähän tässä kaikenlaista on. Lähinnä niitä tukiasioita, joihin en koskaan saanu vastauksia sieltä kuntoutuspuolelta. Olis voinu tietty ite soitella perään, mut oon välillä tosi laiska tämmösissä jutuissa enkä vaan saa aikaan soitella ympäriinsä. Just niinku esimerkiks hammaslääkärille. No sinne en kyllä toisaalta soita siks, että viisaudenhampaiden poistoon tarvii ensiks valmistautua taloudellisesti, ennen ku voi mennä. Ei sitte ota päähän niin pahasti maksaa ihan tolkuttomasti siitä, että joku repii sun hampaat irti. Niin ja täytyy myös varata ainaki 3 vapaapäivää, sillä viimeks mun naama turpos niin pahasti, et en ois kyllä poistunu himasta, vaikka ois maksettu.

Äh unohin taas toisen kupillisen kahvia tonne pannuun paahtumaan. Haluaisin mökille. Vitsi jos vaan pystyisin, niin keräisin 10kg mustikoita ja sieniä talteen pakkaseen. Harmittaa, että joudun varmaan ostamaan jonkun valmiin mustikkalaatikon. Kohta varmaan ukkostaa. Tekis mieli kokata jotain herkkua, mut jääkaapissa on viel entisiäki safkoja. Oispa meillä koira. Ees lainassa. Jos mulla ois koira, niin veisin sitä vanhainkotiin ja lastensairaalaan ilahduttamaan. Aloin nyt itkee pelkästä ajatuksesta. Oon kyllä välillä niin bimbo :D Hyviä aasinsiltoja mulla tässä. Not. Vitsi haluaisin semmosen superhyper-tehosekottimen. Se meidän kotikotona majaileva Russell Hobbs on ihan onneton. Älkää ikinä ostako semmosta :D Kyllähän sillä pirtelöt pyörittää, mutta siihen se sitte jääki. Semmonen Vitamix ois ihan unelma, mut hinta ei ihan kauheesti naurata. Ja mihinköhän mä sen laittasin. Varmaan tohon tv-tasolle, siinä ois tilaa.

Nonni. Eiköhän tää tekstinpätkä ala olee jo tarpeeks sekava ja yököttävä luettavaksi, niin voin ruveta tässä pikkuhiljaa valmistautumaan äidin ja mun yhteiseen vapaapäivään. Aijotaan lähteä kruisailemaan johonkin päin. Toivottavasti löydettäs vaikka joku hyvä safkamesta!

Ps. Vitsit että mehustin ois niin paras juttu! Paitsi, että täällähän sitä ei mahtuis pitämään, joten varmaan mehustelisin, jossain kellarikomeron nurkassa sitte yksinäni. Dämet. Haluaisin myös semmosen suikalekoneen jolla sais kaikkia kiehkuroita ja muita, et vois tehä esim zucchinia. Sanoinko jo, että oon ihan bimbo? Jos voittaisin lotossa, niin varmaan menisin ensimmäisenä ostamaan nää jostain professional-kokkaustarvikeliikkeestä.

Täs nyt on ollu vähän kaikenlaista

Joo. Heräsin yhtenä aamuna hirveään härdelliin. Täytyi kiirehtiä töihin ja samaan aikaan suunnitella into piukeana tulevaa muuttoa poikaystävän kanssa. Ajatuksissa muutto sai unohtamaan kaiken muun, kunnes kuulin suru-uutisia läheisestä. Työt auttoivat pitämään kaikki mietteet kurissa ja fiiliksen tasaisena. Tasaisena siihen asti, kunnes todellinen myrsky sai alkunsa.

Ihan oksettaa, miten paha ihminen voi olla. Itkettää ja surettaa. Kaiken tämän häslingin keskellä ei ole huvittanut treenata. Kesken hyvän treenimoodin kehitty yhtäkkiä monta soppaa, joiden miettiminen vei sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja.

Onneks takaraivossa majaili se ajatus omasta kämpästä ja vihdoin ja viimein yhteisestä ajasta poikaystävän kanssa. Se jos jokin pysty saamaan aina fiilarit korkeelle. Positiivisessa mielessä muuttokin vei ajatuksista niin suuren palan, etten löytänyt aikaa millekään muulle, kuin sisustusvimmalle ja nettikauppojen selailulle. Pilates on onneks pitänyt mut edes jotenkin liikunnan parissa! Ja onhan tässä oltu ja menty koko ajan pää kolmantena jalkana sen sijaan, että olis vaan nahistellu paikoillaan.

Nyt tässä omalla kotisohvalla sitä vasta tajuaa, miten rankkaa oli sovitella aikatauluja yhteen poikaystävän kanssa. Sitä sumplimisen määrää! Nyt on hyvä olla. Nyt on oikeesti todella hyvä olla. Oon monta kertaa löytänyt itseni pastellisävyisten pilvien reunoilta toteamassa miten onnellinen olenkaan. Tää yhteen muutto on kyllä ollut parhaimpia päätöksiä pitkään aikaan.

No mitäs muuta. Kävin Miia Inkeroisen vastaanotolla PUR-klinikalla Hakaniemessä ravintoainemittauksessa tuossa toukokuun alkupuolella. Pliis ihmiset!!! Käykää tekin. Jos näin pienellä vaivalla voi saada selville oman kehon puutostilat, edesauttaa hyvinvointia oikeilla ravintolisillä ja ruokavaliomuutoksilla, niin voi juku. Miksei tällaset mittaukset oo tänäpäivänä arkipäivää ja osa terveyttä edistävää toimintaa!!!

"Analyysi perustuu magneettiresonanssiin, mikä on ultraäänitutkimuksen tai magneettikuvauksen kaltainen terveydentilan arviointimenetelmä. Mittalaite vahvistaa ja analysoi mikrosirunsa avulla ihmiskehon ja sen solujen heikon matalataajuisen sähkömagneettisen säteilyn ja vertaa tuloksia viitearvoihin.

Ravintoanalyysin avulla saat arvokasta tietoa siitä mitä kehosi sisältää ja millaisia korjaustoimenpiteitä sinun tulisi ruokavalioosi tehdä. Menetelmä on nopea, kivuton ja edullinen." - http://www.nutrimia.fi/palvelut/23

Opiskelut Terveysopisto Saluksessa ovat tällä hetkellä vähän jäissä kun työt ja kaikki tämä edellämainittu on vienyt niin paljon aikaa. Oon käynyt nyt kolme kurssia, joista en ole tyhmänä tenttinyt vielä yhtäkään. Anni, ei näin. Kesäkuu koitti, vaikkei ihan sään puolesta siltä näytä. Oon kuitenkin päättänyt ottaa itteeni niskasta kiinni ja nyt kun voi vähän höllätä töiden puolesta, niin jää aikaa sille opiskelulle ja tentteihin valmistautumiselle. Syssymmällä kun koulu taas jatkuu, hoidan tentit alta pois kunnialla ja jatkan paremmalla draivilla. Sounds like a plan, sanoisinko!

Tällä hetkellä kaikki on tosi hyvin. Ens viikolla lähdetään kaveriporukalla Ruotsiin Gatebiliin. Ihan parasta. Toivokaa meille hyviä säitä sinne! Oon tosi onnellinen, mutta pelottaa silti täältä pilven reunalta putoaminen. Joku päivä se kuitenkin koittaa. Toivottavasti olis ees pehmeä lasku. No mutta nyt ainakin nautin niin pitkään kun voin!

Nyt laitan äidille yllärinä makaroonilaatikkoa eväsboksiin ja matkaan ilahduttamaan tätä rakasta ihmistä töihin rankan duunipäivän keskelle. Ihanaa tiistaita kaikille. Mä meen halaamaan mun äitiä ja isiä nyt. Ja kun poikaystävä pääsee töistä, halaan sitäkin. Halatkaa hei siellä kans jookosta!

Hirudoid forte

Kaikki muistaa tän mainoksen missä ylpeänä esitellään tää hieno rasva, salva, voide, mikä lie! "Vaivaan on myös lääke! Hirudoid forte". Ensinnäkin, kuka keksi noin typerän nimen lääkevoiteelle, että sen sanominen ääneen tuottaa vieläkin näiden kaikkien vuosien jälkeen vaikeuksia. Hirutoit fortte, Hirudoit fortte, Hiruroid forttttttte!!! En oo kyllä koskaan varmaan edes käyttänyt tätä Hirudoidia, mut jotenki tää nimi on iskostunut mun päähän sieltä aikojen alusta. Ehkei se nimi ookaan sit niin typerä. Sehän on oikeastaan ihan mainio. Se on vähän niinku bebanthen. Ihmerasva, joka kelpaa kaikkiin vaivoihin. Siis onko ihmistä, joka ei tietäis mitä on hirudoid forte. Ei varmana! Muistan niin elävästi sen mainoksen, missä nainen nostaa jalat kohti taivasta, koska niitä jomottaa. Sitte tää vankka miesääni toteaa: "Vaivaan on myös lääke, hirudoid forte". Sitte siitä tuubista pursotettiin jalkoihin sitä voidetta ja voila! 

Siitä huolimatta, että hirudoid forte on löytänyt mun sisältä paikan, josta se ei koskaan lähde pois, hoituu mun harvat jomotukset useimmiten Voltaren emulgelillä. Sitä nyt vaan tuppaa löytymään meidän kaapista. Tässä se nähtiin taas. Mitä hyötyä on siitä, että tää Hirudoid Forte, jonka nyt mainitsen jo varmaan viidennettäkymmenennettä kertaa, on rakentanut mainoskuvien ja nimensä perusteella vankkarakenteisen kivitalon mun päähän? Käytän silti aina vaan Voltaren emulgeliä. Ja onko Voltarenilla edes tv-mainosta? En muista. Elämä on ihmeellistä.

Jollakin vaivaan auttaa Hirudoid tai Voltaren. Mun lääke on ruoka ja liikunta, joskus harvoin Voltaren. Hommasin tossa vähän aikaa sitten MSM-tabletteja joita oon muutaman päivän ajan napsinut. Niiden vaikutuksesta nivelkivut pitäisivät lähteä huitsin Nevadaan. En tiedä onko mahdollista, että nyt jo tuntuu, että ne olisivat auttaneet. Mulla on siis ihan kattava lisäravinnepakki, jolla varmistan saavani kaikki mahdolliset vitamiinit. Löytyy tosiaan MSM-tabletteja, Omega-kolmosta, Deetä, Ceetä, maitohappobakteeria, superfoodeja, heraproteiinia ja iso pönttö Mivitotalia, joka pitää sisällään niin paljon eri vitamiineja, ettei varmaan rivit tässä tekstikentässä riittäisi, jos ne luettelisin.

Uusina uutukaisina lisäravinnepakkiin on muuttaneet pieni osa Arctic Nutritionin tuotteita. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tuoteperheeseen. Täältä voi käydä lukemassa lisää: http://www.arcticnutrition.com/tuotteet.php. Ihan oikeasti, kantsii käydä tutkailemassa! Mä oon saanut kyllä olla ainutlaatuisessa asemassa, kun oon päässyt käsiksi näihin! Arctic Nutrition-tuotteiden haalinta on oma juttunsa, mutta jos joku kiinnostui asiasta niin kerron mielelläni lisää! Toki tuolta nettisivuiltakin selviää paljon asioita. Multa löytyy nyt tällä hetkellä Boosteria, Arctic Sunia ja Xylicolia. Ihanaa, kun voi luottaa siihen, että se mitä popsii, on aivan 150% täyttä aitoa tavaraa! 2.5 menen muuten vihdoin ja viimein ihanaa ihanaa, ravintoanalyysiin. Eli multa mitataan kaikki vitamiini, kivennäis- ja hivenaineet kehosta ja sitte katsotaan että onko ollu mitään hyötyä näitten pillereiden popsinnasta, tai mitä tarvitsi lisäravinnepakkiin vielä lisätä!

Kaiken tämän hypetyksen jälkeen, hypetän vielä pikkusen lisää. Huomenna alkaa nimittäin koulu! Koska mussa elää pieni Anni 5v, ostin jo hyvissäajoin uudet muistiinpanovälineet, eli Angry Birds-vihon, uuden hienon pyyhekumin ja kyniä. Ihanaa! On ollut oikeastaan tosi ikävä vihkoon kirjoittamista. No okei okei! Ootan mä tietysti myös ihan hulluna sitä itse opiskelua ja uusiin ihmisiin tutustumista. Parin vuoden jälkeen oon toivottavasti järjettömässä opiskeluiskussa heti huomenna. Draivi sais tietysti jatkua sen pari vuotta huomisesta alkaen. Kaikin puolin kuuluu siis oikein hyvää. Kevät näyttää ihanalta. Katsotaan, näyttääkö enää huomenna kun seison räntäsateessa koulun pihalla. No ei vaineskaan. Asenne kohilleen ja ei muuta ku vaihde kolmoselle jaaaaa antaa mennä!

Tänään aattelin töiden jälkeen mennä hakemaan kanakebabbia.

T. Anni, tuleva ravintoneuvoja

Nyyh

Viime viikko oli täynnä onnistumisia ja toisaalta vastapainoksi myös pettymyksiä. Tai no, yksi hirveä pettymys, joka johti raivon kautta itkuun. Viime viikolla tuli mitaleita, käytiin ulkona syömässä erinomaista ruokaa, nautiskeltiin synttärikemuista ja sen semmoista. Jumppasin vain kolme kertaa viime viikolla, koska en joko ollut kotona tai sitten keksin kaikkea muuta kivaa. Täytyy korjata asia ja hoidella kotiin viis jumppaa tälle viikolle.

Lauantaina oli siis kavereiden triplasynttärit keskustassa. Olimme matkalla sinne parhaan kaverini kanssa. Katsottiin pronssiottelu I:n luona ja matkattiin sen jälkeen hyvillä fiiliksillä keskustaan. Kaikki meni jees, kunnes lähdettiin kotiinvaellukselle. Noin 10 askeleen jälkeen klubin ulko-ovelta otettuamme kaaduin ihan yhtäkkiä. Jalat menivät alta ihan tosta noin vaan. Ihan ku olis johonkin syvään monttuun vaan astunut. Ikään kuin tyhjän päälle. Olin ihan hämilläni, koska en ehtinyt edes reagoida että mitä justiinsa tapahtu. Olo oli siis muuten ihan täysin skarppi. Olin muutaman alkoholipitoisen juoman juonut siinä 7 tunnin aikana, mutta en siis siinä vaiheessa tuntenut oloani mitenkään humaltuneeksi. Otti niin paljon päähän. Pääsin onneks aika rivakasti ylös ja jatkoimme matkaa. Kävely tuntu suoraan sanottuna aika hirveeltä. Jostain syystä koivet oli ihan vetelät ja jouduin ihan täysillä keskittymään joka askeleeseen. Jalat tuntu tosi huterilta ja voimattomilta. Ja niinhän mä sitte hetken kuluttua kaaduin uudestaan. Ja sama homma. En edes ehtinyt hoksaamaan, että nyt kaadun, kun jo olin maassa. Kuulostaa nyt siltä taas, että olin ihan tuhannen kännissä, mutta kun en. Kirosin pääni sisällä ja samaa tahtia ääneen. Pelotti, ihmetytti ja ahdisti, että mikä helvetti tässä nyt on, koska en vaan voinut tehdä mitään, jotta oisin voinu estää kaatumiseni. En niin mitään!!!! En keksi mitään muuta selitystä, kun sen, että alkoholi on mennyt mun lihaksiini. Vaikka olo olikin ihan normaali, niin jalat eivät toimineet niin kuin olisi pitänyt. Olin niin vihanen ja surullinen samaan aikaan. Itketti ja masensi, koska en ymmärtänyt miten näin voi käydä. Kävi mielessä, että miten uskallan enää mihinkään lähteä, jos täytyy pelätä, että yhtäkkiä jalat menevät alta.

Nyt parin päivän jälkeen oon pohtinut asiaa jo sen verran, että en jaksa sitä enää surra. Kävely on mennyt surkeemmaksi, koska en ole kävellyt. Sehän nyt on ihan selvää. Enhän mä ole kävellyt 100 metriä pidempiä matkoja tässä koko talven aikana. Sano mun sanoneeni, että kunhan noi lumet tosta sulavat niin tää neiti lähtee lenkkipolulle sauvojen kanssa ja se on menoo sitte. Otan takasin sen kävelytatsin, mikä mulla vielä oli pari vuotta sitten, kun 10 kilsan lenkkikin meni tosta noin vaan.

Ja mitä tohon kaatumisepisodiin tulee, löytyy siihenkin monta mahdollista selitystä, miksi nii kävi: alkoholi, hormonit, väsymys (olin jo aiemmin päivällä kuntopyöräillyt), uudet kengät, kylmyys. Eli todella monta asiaa. Jo seuraavana päivänä kävely tuntui ihan hyvältä ja varmemmalta. Se, mitä mun täytyy kevään mittaan kokeilla, on polvituet. Isoin ongelma kävelyssä on se, että mulla menee jalat todella helposti lukkoon. Eli polvitaipeen kohdalta nivelet on sen verran löysät, että en meinaa saada niitä pidettyä aisoissa. Polvitaipeet saattavat yllättäen jämähtää lukkoon, jolloin ylävartalo heijaa ihan kunnolla etukenoon. Tämän jälkeen joko selviän säikähdyksellä tai kaadun, koska keskivartalo ei ehdi mukaan ja lennän nenälleni. Polvitaipeiden mennessä nivellukkoon, kulma on sen verran suuri, että jalkojen palauttaminen normaaliin asentoon ei käy ihan äkkiä, varsinkaan kun tilanne tulee useimmiten ihan puun takaa. Täytyy siis testata niitä polvitukia, jos ne jeesais pitämään jalat paremmin aisoissa!

Kävin eilen lääkärissä näyttämässä tätä ranteessa ollutta pattia. Sitä ei siis enää ole, sillä se osoittautui Gongliaksi, eli hyytelörakoksi. Lääkäri puhkoi pattiin reiän ja tursotti hyytelöt pois ja that's it! Ihan loistohomma! Olin toimenpiteen jälkeen niin iloinen, että meinasin prisman läpi kävellessä ostaa tarjouksessa olleen Moccamasterin. No en kuitenkaan ostanut. Kotiin päästyä lähdimme veljeni kanssa saman tien ruokaostoksilla ja päivän päätteeksi tein spelttisämpylöitä ja 103 lihapullaa. Hyvä päivä oli! Nyt ajattelin vähän pyöräillä ja nostella punttia. Ulkona näyttää keväältä.

Helmikuun toisen viikon yhteenveto

Välillä tulee semmonen fiilis et ois siistiä muuttaa maalle. Muuttaisin varmasti jonnekin päin Savoa, koska rakastan sitä murretta. Siellä sitte lepposasti puhelisin että ko emmie oikiastaa jaksa mittää tehä että tuota, täällä mie vaa makkaan ja naatiskelen. Ahh ihanaa olis. Onneks kesällä pääsee mökille toteuttamaan näitä tunnelmia ainakin osaksi.

Mennääs sitte asiaan... Helmikuun viikko 2 taputeltu! Hyvillä fiilareilla edelleen! Neljänä päivänä tuli taas treenailtua, jes! Aion nyt pitää tän neljän päivän treenitahdin kunnes huomaan jotain muutoksia tapahtuvan. Tästä tulikin mieleeni, että viime torstain pilatestunnilla onnistuin lantionnostossa aivan uusin tuloksin! Vuosi sitten lantio ei noussut maasta ollenkaan, nyt se nousi jo ihan tuntuvasti monta senttiä! Ja nosto tuntui muutenkin helpommalta ja kevyemmältä kuin ennen. Jes! Ihan parasta!

Jaloissa tuntuu kyllä ihan selkeä väsymys. Reisiä ja lonkkia vähän jopa jomottaa, mut eiköhän se tästä. Luulen, että ne vaan ihmettelee, että mitä tapahtuu, kun yhtäkkiä joutuvat kunnolla töihin. Alaselkä on myös vähän kipeä. Vähän semmonen samanlainen kipu, kun tulee naisilla siihen tiettyyn aikaan kuukaudesta. Että voi toki johtua hormonijylläyksestäkin. Täytyy seurailla tilannetta.

Viikonloput pyhitän levolle, mikä tuntuu olevan ihan hyvä ratkaisu. Eilen tosin olin töissä ja tänäänkin vielä menen.. Mutta siis treenin puolesta höllään. Syömispuolikin on pysynyt hyvin hallinnassa. Hienosti on jätetty laskiaispullat ja asiakkaan tarjoamat jäätelöt syömättä (syön maaliskuussa!!!). Eihän se yks pulla tai jäätelö kerran kuussa mitään haittaa, mutta kun on lähdetty tiukalle linjalle, ni siinähän pysytään! Eilen nälkäsenä töissä teki kyllä niin sairaasti mieli kanakebabbia, pitsaa, karkkia, sipsiä ja sitä äidin ostamaa laskiaispullaa, että huhhuh. Kotona tein kyllä sitten pitsan, nimittäin spelttijauhoista. Tomaattisoossin tein itse ja täytteiksi laitoni artisokkaa, paprikaa, salamia, kinkkua, ilmakuivattua kinkkua, juustoa ja päälle vielä pekonit. Rasvaahan tässä nyt oli, mutta ei sentään kovinkaan huonoa sellaista. Todella hyvää! Aamupuuroon lisään tätä nykyä chian ja voisilmän lisäksi hampunsiemeniä ja omega 3 + tyrni -sekoitusta. Suosittelen.

Keskiviikkona saapui Fitness-tukun tilaus eli protskusheikkeri, 2kg painot, saman kilomäärän edestä protskujauhetta ja D-vitamiinia. Näillä vermeillä oon about valmis Olympialaisiin.

Tiistaina kävin siellä kuntoutusneuvojan puheilla ja meillä oli oikein rattoisat keskustelut. Oltiin luojan kiitos samalla aaltopituudella neuvojan kanssa ja siksi kaikista asioista oli tosi helppo jutella. Yks ainut asia jäi kaihertamaan, nimittäin kelatukien saannin mahdollisuus mun tilanteessani. Koska mulla ei ole minkäänlaisia lääkekuluja, niin tukia ei kuulemma ole mahdollista saada. Otetaanpa tässä kohti huomioon se, ettei tautini oireita helpottamaan ole edes olemassa mitään lääkkeitä. Tästä heräsi noin miljoona lisäkysymystä. Pitäisikö mun siis odottaa, että kunto ihan selkeästi huononee, etten ole esimerkiksi enää työkykyinen. Mahdolliseen masennukseen voisin sitten saada lääkkeitä. Sittenpähän olisi niitä lääkekuluja! Voi hohhoijaa!!! Onneksi kuntoutusneuvoja oli täysin rinnoin puolellani ja lupasi laittaa pyörät pyörimään ja selvittää, mitä oikeuksia mulle kuuluu.

Joka tapauksessa, sovittiin että varataan mulle aika fyssarille, joka katsastaa mun tänhetkisen kuntoni. Katsotaan sitten yhdessä, minkälaisia harjoituksia voisin jatkossa tehdä esimerkiksi mun selän vahvistamiseksi. Se kun tuntuu olevan se voimattomin osa koko kehossa ja sen myötä tuottaa kaikista eniten vaikeuksia liikkumisessa. Näillä suunnitelmilla taas kohti parempaa kuntoa!

Ens viikolla sama meno jatkuu, eli treeniä, töitä ja yleistä hengailua hyvässä seurassa. Näiden lisäksi täytyisi varata aika lääkärille, sillä mun ranteessa törröttää ihmeellinen kova patti, ihan kuin luu. Rannetta taivutellessa patti on kipeä ja koskettaessa tuntuu lievää hermokipua. Iik apua. Patti on majaillut ranteessani jo monia vuosia, mutta vasta nyt se on aiheuttanut harmillisia kipuja. Pattiselvityksen lisäksi täytyy varata aika hierojalle, jolla aiemmin kävin. Ah ihanaa odotan hierojalle pääsyä kuin kuuta nousevaa. Tässä siis mun ensi viikon agendat! Not bad!

Jos siellä lukijakunnassa herää kysymyksiä, mietteitä tai toiveita siitä, mistä aiheista olisi kiva kuulla lisää, niin laittakaa tulemaan! Tähän loppukevennykseksi laitan kuvan itsestäni viime kesältä. Minä ja mun jalat Linnanmäellä.

Ps. Miks helmikuu on HELMIkuu? Tai tammikuu TAMMIkuu???? Miks?! Niin, tai TOUKOkuu?

Mikä fiilis?

Helmikuun eka viikko meni kivasti. Jumpat ja syömiset suoritin innolla ja osittain myös raivolla. Kuntopyörä muutti huoneeseeni ja olemmekin tässä jo päässeet tutustumaan kivasti. Viime viikolla tuli tsygäiltyä kolmena päivänä se 20min. Sen lisäksi oon tehnyt kaikenmaailman jumppajuttuja, niin että vatsalihakset ja kädet ovat saaneet reisien lisäksi kyytiä. Huh miten sairaan hyvä fiilis tulee, kun tuntee tehneensä. Ekalla viikolla tuli siis neljänä päivänä treeniä, kun yks päivä viikosta on aina ja ikuisesti pyhitetty pilatekselle. Eli aika hyvin sanoisinko! Se mikä tuntuu hassulta on se, että palaudun tosi nopeesti treenin jälkeen. Vaikka jumpatessa jalat on ihan hapoilla ja spagettiefekti tunkee läpi reisien, niin muutaman tunnin päästä oon jo ihan fine. Täytyy vaan muistaa ja jaksaa venytellä, sillä aika äkkiä tulee kuitenkin se semmonen jäykkisfiilis ja venytellessä kyllä lihakset meinaa revetä jo ihan pienistä liikkeistä.

Viime postauksessa sanoin kirjaavani jumppien lisäksi myös syömiset ylös. No niin en kuitenkaan oo tehnyt. Tajusin, että riittää kun tietää syöneensä terveellisesti. Kaurapuuro on tätä nykyä ehdoton aamupalajuttu! Ja koska en innostu marjoista tai muista puuron omaa makua syrjäyttävistä asioista puuron seassa, heitän joukkoon chia-siemeniä ja reiluhkon voisilmän. Pieni notkahdus sattui kuitenkin ruokarintamalla. Mut tää on ihan hyväksyttävä! Söin nimittäin pikkasen poppareita leffassa. Hahahaaaa iik.....

Tänään lähti taas uus viikko käyntiin ja luulin taas että kuolen tohon kuntopyörän selkään, mut kuinka ollakaan, selvisin taas! Huomenna olis sitte se kuntoutusneuvojan tapaaminen. Jee, toivottavasti reissu osoittautuu hyödylliseksi ja saan kysymyksiini vastauksia, vinkkejä ja mukavia juttuja tulevaisuuden varalle. Ihan jotenkin loistava fiilis. Semmonen luottavainen olotila. Odotan jo ihan hirveesti kevättä ja kaikkea ihania juttuja, mitä se tuo tullessaan. En malta olla ajattelematta, minkälaisia tuloksia on odotettavissa jos ja kun jatkan samaan tahtiin näitä treenejä. Jos lähtötilanne on se, ettei tee mitään ja sitten alkaakin tehdä ihan urakalla, niin.. jestas! Takaraivossa kolkuttelee ajatus siitä, kun jossain vaiheessa kävelymittauksilla saatiin selville, että kuntoni todellakin oli noussut vuoden aikana. Miksei niin voisi käydä nytkin :)! Ja niin käy! Mä niiiin näytän! Pitäisi varmaan ottaa kuva tästä lähtötilanteesta ja katsoa miltä näyttää parin-kolmen kuukauden päästä.

Nyt meen putsaamaan hampaanvälin. Lihakeitto oli kyllä ihan superhyvää, mut mä niin arvasin että sieltä jää joku lihan säie hampaan koloon!

Heh!!! Helmikuu on täällä!

Ja olo mitä mainioin! Sain vihdoin varattua ajan kuntoutusneuvojalle! Tämä on mulle aivan uusi juttu. Olinkin aluksi aikeissa varata aikaa omalle neurologilleni. Koska rutiinitarkastus olisi edessä syksyllä, tarvitsi mun perustella, että miksi haluan aikaistaa tapaamisaikaa. Noooh, minähän sitten kerroin mieleen viimeaikoina tulvineet ajatukset ja kysymykset, joiden pohjalta ajanvarausnainen ohjasi minut suorilta käsiltä kuntoutusneuvojalle. Jihuu! Sain ajan jo onneksi parin viikon päähän. Kuntoutusneuvojan kanssa jutellessani, hän ihmetteli kovasti miksen ole käynyt hänen vastaanotollaan jo aiemmin. No sitähän minäkin vähän ihmettelin... Eipä ole ollut neurologini kanssa puhetta. Kuulemma tietojeni perusteella sille olisi kuitenkin ollut tarvetta jo ajat sitten, koska mitä aiemmin, sitä parempi. Sehän nyt on selvää. Onni on kuitenkin se, että tässä ollaan nyt eikä 10 vuoden päästä, kun tilanne voisi olla ihan toinen. Oon kyllä enemmän ku innoissani siitä, että nyt on se aika elämästä ku laitetaan jokanen pyörä pyörimään tän mun asian taholta. Aion käyttää kaikki oljenkorret, mitä käsiini saan. Ja niitä tunnetusti löytyy ja paljon!

Helmikuu alkoi ja sokeriton kuukausi pantiin käyntiin ihan karmaisevalla aloituksella. En tiiä mikä mulle tuli, mutta lauantaina oli tiedossa leffailta ja päätin hakea herkut Punnitse & Säästästä. Jotenkin kummasti kuvittelin, että siellä on vaan terveellisiä ja tietysti sokerittomia juttuja myynnissä. No eipä ollut! Olin kuorrutettujen asioiden osastolla ja katselin niitä kaikkia herkullisen näköisiä mansikoita ja vadelmia VALKOSUKLAApäällysteellä. En voinut vastustaa. Niitä sitte mässytin illan pitkän ja podin huonoa omaatuntoa. Hyvä Anni, tosi hyvä. No ostin sentään päärynöitä ja taateleitakin, että ei ihan mönkään mennyt, mutta silti. Tekis mieli kysyä, että mitä helkkaria? :D Nyt kyllä jo vähän naurattaa. Oon kyllä kaikin tavoin ottanu opiksi tästä syntisestä tapahtumasta. Oon ihan selkeesti vahvempi noin niinku henkisesti ja lupaan talsia helmikuun loppuun ja mahdollisesti vielä siitä eteenpäinkin leuka pystyssä ohi karkki- ja pullahyllyjen. Eikä myöskään asiaa enää sinne kuorrutettujen juttujen osastolle... Deal?! - It's a deal!

Joku varmaan nyt ihmettelee, että onko se nyt noin tarkkaa? On se. Äiti, sunki pitäs nyt iskostaa tää asia päähäsi. Jos on sokeriton kuukausi, niin se ei tarkota sitä, että ekana päivänä helmikuuta voidaan tehdä jälkkäriksi pannukakkua. "Kai sitä nyt vähän voi sokeria syödä, ihan vaan sen pannukakun verran?" Äitiiii......

No mites on sitte jumpat lähteny käyntiin? No ei oo vielä lähteny, mutta siis tänään lähtee. Tiedossa kuntopyöräilyä sekä reisi- ja vatsalihastreeniä! Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, treenikalenteri on mulla aivan ehdoton. Koska oon Anni ja välillä vähän 5v, kalenterina toimii söpö vihko, jonka kannessa on ihania motivaatiokoiria. Sinne koiravihkoon sitten kirjotan pinkillä kynällä nämä meikäläisen reenit.  Lisäksi laitan ylös syömiset ja juomiset. Kuten koirat vihossa, tämä ruokapäiväkirjakin toimii ikäänkuin motivaattorina tulevaisuutta ajatellen. Mitä pidempään syö terveellisesti, tutkailee kaikkea syömistään, sitä helpompi jatkaa samaisella linjalla.

Tein jo valmiiksi marjaisen smoothien, jonka kiskaisen tämänpäiväisen jumpan jälkeen huiviini. Viimeisimmän smoothietekeleen jälkeen tajusin, että superfood-jauheet ynnä muut kantsii laittaa sekaan vasta jälkikäteen. Jos ja kun smoothieta tulee tehtyä vähän isompi satsi, on sen säilyvyyden ja maun kannalta parempi, ettei sotke sinne sekaan mitään jauheita, ennen kuin juomisvaiheessa. Monet sörsselit meinaan lentäny kaaressa vessanpönttöön, kun jo seuraavana päivänä seos on alkanu käymään siihen malliin, että no.. huhhuh. Tämmönen pieni vinkkivinkki, jonka ehkä joku on huomannutkin, mutta kuitenkin! Ehkä vinkeistä paras on tehdä smoothieta sen verran, ettei sitä tarvitse säilöä puolta päivää pidempää. Ensimmäistä kertaa onnistuin siinä itsekin. Jotenkin sitä vaan aina innostuu vähän liikaa ja heittää sekaan noin 15 eri artikkelia. Ja vaikka laittaisikin jokaista ihan vähän, meinaa 1,5l kannu tursuta aina yli. Tästä lähin hillitsen itseni ja käytän yhteen satsiin vain jotain tiettyä superjauhetta (tai kahta). Seuraavana päivänä voi sitten tehdä aivan toisenlaisen smoothien.

Tein tässä muuten yks päivä gluteiinitonta pitsaa ja sekös yllätti hyvällä maullaan erittäin positiivisesti.
Ohje on kotoisin täältä: http://wellberries.com/2013/07/22/gluteeniton-luonnollisesti/ suosittelen!

Tämän päivän ohjelma koostuu treenistä, siivoamisesta ja kauppareissusta. Jes!! Ahkeruuspäivät on parhaita. Nyt aion kirjata ylös tämän viikon treenit ja ruokalistan! Heippa!

Ihanaa

Nyt kun on hetki aikaa hengähtää ihan vain itsekseen, mielen syövereissä alkaa tapahtua. Vähitellen pikkuruisista hyvänolon ja innostuksen siemenistä kasvaa valtavia puita ja kokonaisia metsiä. Odotan helmikuuta. Odotan uusia tuulia ja mahtavia fiiliksiä. Tammikuu on mennyt tähän asti joten kuten räpiköiden. Ei ihan niin kuin aluksi kuvittelin. Onneksi on helmikuu, jonka avulla voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Oikeastaan kaikki helmikuussa toimeenpantava asia on pohjautuva nyt tammikuussa tapahtuneista valaisevista hetkistä. Ilman niitä, en olisi näin innoissani. Naurattaa pikkasen se asia, että miksen voi ruveta hommiin jo nyt tammikuun puolella. Noh... ei se nyt vaan mene niin :D. Mä vielä valmistelen. Suunnittelen ja laitan paperille ylös selkeitä tavoitteita, joita haluan saavuttaa. Aikataulu on ehdoton. Ilman minkäänlaista kalenteria ei mistään tule mitään. Jos tammikuun aikana jotain opin, niin sen, että asioiden saavuttamiseksi on tehtävä toimintasuunnitelma. Kuulostaa ankeelta ja ärsyttävältä. Ehkä niin, mutta mulla se on ainoa tapa, joka pitää mut hereillä, pakottaa tekemään asioita.

Tammikuun elin siis ilman minkäänlaista toimintasuunnitelmaa. Tästä syystä monia oman hyvinvoinnin kannalta tärkeitä juttuja jäi kokonaan tekemättä. En liikkunut, en nähnyt kavereita, en nähnyt poikaystävää, enkä syönyt hyvin. Jokaiselle päivälle mahtui ajatus siitä, että nyt parannan tapojani, mutta kuten arvata saattaa, ajatuksen tasollehan nuo jäivät. Siispä kalenteri käteen ja suunnittelemaan elämää viikko kerrallaan. Ai mitäkö sitten on suunnitteilla? Minäpä kerron. Oi että, niin paljon kaikenlaista.

Yksi tärkeimmistä jutuista tulevaisuutta ajatellen koskee opiskeluja. Kirjoitin ylioppilaaksi kaksi vuotta sitten, minkä jälkeen olen ollut töissä ilman harmaintakaan aavistusta siitä, mitä haluaisin lähteä opiskelemaan. Viimeaikoina ravintoasioista aina vaan enemmän ja enemmän kiinnostuneena sain kuulla melkeinpä vahingossa eräästä opistosta nimeltä Terveysopisto Salus. Kiitos sinulle T! Kiitos kaikesta avusta ja mielenkiintoisista keskusteluista asian tiimoilta!
Ravintoneuvojan koulutus alkaisi maaliskuussa ja kestäisi kaksi vuotta. Tää on niin mun paikka! Opiskelun ohella on mahdollista tehdä töitä, kuten monet kuulemma tekevätkin. Ei muuta kun hakulomakkeet postiin :) Niin ihanan helpottunut olo, sillä nämä kaksi vuotta olen aina silloin tällöin meinannut saada muutamia paniikkikohtauksia, kun olen ajatellut opiskelemista. Ei sen takia, etten haluaisi opiskelemaan, vaan sen takia, etten vain ole todellakaan tiennyt mikä kiinnostaisi. No nyt sekin homma on selvää. Ihanaa!!!!!!!

Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut ihan käsittämättöman upeita juttuja liittyen mun yleiseen hyvinvointiin. Kävin tossa ennen joulua järkyttävän kamppailun itseni kanssa. Itkin monta päivää lihassairauttani ja tuntui, etten ikinä selviä. Mikä lie sisälläni jylläsikään, tulivat mieleeni vain ne kaikista hirveimmät skenaariot tulevaisuudesta. Pohjamutien kautta reissattuani, jotenkin kummasti pääsin taas tolpilleni. Löysin Vamma-mamman blogin, josta sain ihan valtavasti voimaa ja uskoa. Luin lukuisia hänen kirjoituksiaan ja niihin tulleita kommentteja. Tuli ihan kummallinen fiilis, sillä olin ajatellut, että olen tämän sairauteni kanssa aivan ypöyksin. Siksi tuntuikin ihan mielettömän hyvältä lukea asioista, jotka olivat itselle niin tuttuja. Vaikka painimmekin niin sanotusti vähän eri sarjassa Janican kanssa, on taudinkuvissa paljon samaa. Siksi tuntuukin niin mahtavalta tiedostaa, ettei ole tämänkään jutun kanssa yksin. Siispä suurkiitos sinulle Janica ja kaikille kommenttia laittaneille!! :)

Oman blogin aloittaminen ja niistä kehkeytyneet keskustelut ovat saaneet mut haluamaan entistä enemmän muutosta parempaan. Otan vastaan kaikki mahdolliset keinot, joilla voi olla merkitystä koskien hyvää oloani. Olen päässyt jo hyvin alkuun aloitettuani pilateksen ja kunnostauduttuani ravintoasioissa. Näiden lisäksi kävin elämäni ensimmäistä kertaa hierojalla. Hieronnan avulla saataisiin lihakseni tukkoisuudet avattua sekä verenkierto ja kehon yleinen energiataso paremmiksi. Helmikuun hieronnat, täältä tullaan! Tekisi mieli taas hihkaista "ihanaa!".

Lisäksi aion käydä vihdoin mittauttamassa kehoni hivenaine- ja rasvahappopitoisuudet. Jos siellä on muita kanssasiskoja- tai veljiä, olisi mielenkiintoista kuulla, oletteko käyneet tällaisessa? Odotan tätä ihan hulluna, kuullakseni, puuttuuko kehostani jotain tärkeää hivenainetta. Kerron sitten tarkemmin miten kävi, kun mittaus on tehty!

Sitten eräs toinen kysymys teille, koskien tukia. Onko siellä lihastautia potevia, jotka olette hakeneet avustusta esimerkiksi kelalta? Mulle ei ole puhuttu tästä neurologilla, eikä missään muuallakaan yhtään mitään. Tuli vain mieleen, että koen kyllä olevani oikeutettu saaamaan jonkinlaista tukea vaivassani. Kelalta on mahdollista saada ilmeisesti esimerkiksi kuntoutusrahaa ja ja kun nyt yritän itseäni tässä kuntouttaa ikäänkuin omatoimisesti, olisi jonkinlainen apu ihan tervetullutta. Olisi tosiaan kiva kuulla, tietääkö joku, miten kannattaisi asiaa lähestyä? Tämä on nimittäin sellainen asia, jonka aion ottaa hoitaakseni mahdollisimman pian.

Helmikuun suurimpiin ja tärkeimpiin muutoksiin sisältyvät tottakai keskittyminen siihen mitä syön ja miten liikun. Syömispuolessa aion kokeilla hiilaritonta ja sokeritonta elämää. Hedelmät ovat ok, mutta muuten linja on armoton. Tämä tarkoittaa viikottaisen ruokalistan suunnittelua ja kurinalaista toteutusta. Älkää käsittäkö väärin. Teen tämän silkasta innostuksesta ja kokeilunhalusta. Haluan nähdä, miten kroppani reagoi. Mitä luultavimmin se kokee tämän ihan hyväksi jutuksi. Makeanhimoon on onneksi olemassa hetelmät ja esimerkiksi ravinnerikas terveyspommi: raakasuklaa. Kokeilua vaikeuttaa perheemme himo leipään, pastaan ja kaikenlaiseen höttöön noin ylipäänsä. Nyt siihen tuli loppu. Äiti, tää koskee myös sua. Odotan nyt jo maaliskuuta. Sitä että pääsee taas mättämään roskaruokaa ja sokeria. No ei vaineskaan!!! Vaan tietysti sitä fiilistä, ettei oikeastaan tee enää mieli niin kovasti kaikkia herkkuja. On selvää, että tässä pikkaraisessa, jatkuvassa makeanhimossa ja ylensyönnissä on vaikeaa yrittää sanoa itselleen, että nyt pitäisi vähän rajottaa. Eihän sellainen nyt onnistu millänsäkään! Siksi teen tämän. Puhtoisen kropan on varmasti helpompi jatkossa karttaa kaikkea höpöhöpöruokaa. Sitten voikin hyvällä omallatunnolla joskus maistella herkkuja, jolloin ne kokemuksen syvällä rintaäänellä IHAN OIKEASTI maistuvat miljoona kertaa paremmilta.

Mitä liikuntaan tulee, jatkuu pilates ehdottomasti elämässäni hamaan loppuun asti. Se on selvää pässin lihaa. Lisäksi lihakseni pääsevät hommiin kotijumpan muodossa. Puolen tunnin jumppatuokio on maailman helpoin sisällyttää kiireisempäänkin päivään. Tää tulee olee mulle vaikeeta, vaikka kuulostaa maailman helpoimmalta asialta. Tavoitteena mulla on päästä semmoseen draiviin, että oksat pois. Oon monta kertaa päässyt tosi hienosti alkuun, kunnes homma on lopahtanut ihan täysin, ennen kuin mitään muutoksia on ehtinyt tapahtua. Nyt ei todellakaan tuu käymään niin. Tässä ei oo vaihtoehtona ku suunnata kohti parempaa oloa.

Yksi todella iso asia on myös e-pillereiden syönnin lopettaminen. Jos haluatte, kerron mielelläni, jos huomaan muutoksia tapahtuvan. Toivottavasti hormonihyrrä ei sekoita kaikkia näitä mun suunnitelmia. Elämäni viimeinen pilleri meni nielusta alas tänään ja jännityksellä odotan, miten kehoni tähän muutokseen reagoi, vai reagoiko ollenkaan.

Helmikuu tulee toivon mukaan olemaan pitkälti myös ihmissuhteiden vaalimista, kärsivällisyyttä ja mukavia rakkaudentäyteisiä hetkiä.

Mun mielestä kuulostaa aika jeesiltä helmikuulta! Vai mitä?

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11472275/?claim=fd9ae3wgvvd">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Pari ahdistuksen aihetta

Ajattelin, että voisin kertoa muutamista asioista, jotka tuottavat liikkumisessa ylimääräistä päänvaivaa. Näiden esimerkkien myötä on taas ehkä helpompi ymmärtää tätä sairautta ja sen monimuotoisuutta. Jos mulle jokin asia on hankala, se ei välttämättä ole sitä jollekin toiselle lihassairaalle. Näitä lievää ahdistusta aikaansaavia juttuja on monia ihan arkielämässä. Muutenkin tuntuu siltä, että näitä on ihan hyvä kirjoittaa ylös jo senkin takia, että on olemassa monia juttuja, joita ei joku aika sitten tarvinnut murehtia lainkaan, mutta joista on ajan myötä tullut jonkin sortin rasitteita. Jokin kaunis päivä voi sitten verrata, että onko muutoksia tapahtunut suuntaan tai toiseen.

Ensimmäisenä tulee mieleen portaat. Muutamia vuosia sitten pystyin juoksemaan portaat mennen tullen ylös ja alas. Kellarin korkeat portaatkin spurttasin ylös aina ilman ongelmia. Jossain vaiheessa tapahtui tämä ihmeellinen notkahdus, jonka ajankohtaa en kuollaksenikaan muista. Tänä päivänä portaiden nousu on aikamoisten ponnistelujen takana. Tarvitsen aina tukea kaiteesta, sillä keskivartalon oma kaide ei jaksa kantaa. Tästä syystä nousen portaat jokseenkin omalla karsealla tyylillä, joka ei millään tavoin tue fyysistä hyvää oloani. Päinvastoin, pientä selkäkipua on havaittavissa...

Selkä pitäis saada muutenkin kuntoon. En vaan keksi, että miten. Perus selkälihasliikkeet makuulta eivät nimittäin onnistu ollenkaan. Tuntuu, ettei siellä ole minkäännäköisiä lihaksia. Millähän niitä herättelis? Välillä tulee tehtyä vahingossa jokin liike, mikä saa selän lihakset ihan hapoille, joten!!! Selkälihakset, teidät on havaittu!

Huomasin eilen hassun jutun, kun katsoimme telkkarista urheilugaalaa. Mietiskelin siinä katsellessa, että onneksi tuolla on tuo pyörätuoleille tarkoitettu loiva mäki, josta pääsee lavalle. Mietin, että mä menisin varmaan siitä, jos olisin tuolla. Oli semmonen helpottunut fiilis, että onneksi voisin sitte mennä sitä mäkeä pitkin lavalle. Huh! Meinas ihan alkaa ahdistamaan asia joka ei millään tavalla edes koske itseä :D...

Julkisilla paikoilla oon monesti törmännyt ratkaisuihin, jotka ei anna yhtään sijaa niille, joilla on liikkumisvaikeuksia. Tottahan toki pyörätuolilla liikkuville on omat reitit, mutta entäs me muut? Muutama vuosi sitten olimme katsomassa konserttia uudessa musiikkitalossa. Paikkani oli suhteellisen lähellä lavaa, eli toisin sanoen portaiden alapäässä. Vajaan kahden tunnin istumisen jälkeen jalkani olivat tietysti jäykät ja siinä piti sitten lähteä kampeamaan portaita ylös väliaikaa viettämään. Ei kaiteita, eikä mitään mistä ottaa kiinni. Portaita vain, toinen toisensa perään. En voinut uskoa. Selvittyäni portaat vihdoin ylös, ahdisti jo valmiiksi se, että konsertin jälkeen punnertamaan nuo samaiset portaat ylös uudestaan. En siis todellakaan ollut ainoa. Tottakai konserteissa käy myös vanhat ihmiset, joille portaiden nousu on myös vaikeaa. Monissa saleissa portaat ovat sen verran matalat, etteivät ne tuota vaikeuksia. Musiikkitalossa tuottivat. Samoin Studio Pasilassa, jossa portaat ovat aivan järkyttävän korkeat. Ai niin ja Hartwall Areenalla, jossa veljeni kantoi minut Musen konsertin jälkeen reppuselässä portaat ylös. Kiitti siitä! Viime kerralla onni kävi myöten ja paikat olivat jäähyaition vieressä, joten konsertin jälkeen parkourasin jäähyportin yli ja pääsin hissillä takaisin ihmisten ilmoille.

Kyllähän näistä on aina selvitty ja jollain konstilla aina selvitään, mutta kismittää silti nämä typerät ratkaisut julkisilla paikoilla, jotka luovat aivan turhaa ahdistusta.

Mä oon duunissa, jossa seison päivät pitkät. Voi siis olla vuoroja, jonka aikana en istu kertaakaan. Seisominen ei jostain syystä käy jalkojen päälle. Pilateksen myötä on kuitenkin ilmennyt, että seistäkin voi ihan päin mäntyä. Oon siis tässä yrittänyt kehittää mun seisomisasentoa parempaan ja tuntuu kyllä siltä, että asento on paljon vakaampi kuin ennen. Jee!
Koska jaksan tosi hyvn seistä, valitsen sen esimerkiksi junassa mielummin kuin istumisen. Tämä johtuu siitä, että matalahkoilta penkeiltä on vaikea nousta ylös. Sohvalta, tuolilta, penkiltä, oikeastaan mistä vaan ylös nouseminen on mulle tosi hankalaa. Joten aina kun vaan mahdollista, mä mielummin seison. En siis tietenkään, jos pitää puolta tuntia pidempään olla paikallaan. Tietysti silloin istun, mutta lyhyempiä aikoja mieluiten seison, jotta ei tarvitse nousta ylös.

Liukkaus tuottaa ehkä suurinta ahdistusta, sillä pelko siitä, etten pääse liukastuttua ylös, on niin valtava. Jos tiedän, että ahaa, tässä kohtaa on nyt liukasta, on mun jalat jo valmiiksi kuin kaksi eduskuntatalon pylvästä - jäykät ja pökkelöt. Sen jälkeen kävely onkin todella vakaata ja varmaa! - Not. Onneks keli näyttää nyt just tosi hyvältä, ni ei tarvitse niin hirveesti ahdistua!

Auuurinko armas ja simppeli supersmoothie

Äh!!!! Tein hurjan hienon super smoothien ja nyt se jäi alakertaan. Miten mä nyt sen sinne jätin!! Täytyy käydä hakemassa.

...No niin. Rakas aurinko, mukavaa että olet palannut takaisin. Pysyisitkö nyt täällä luonamme vaikka seuraavat 10 vuotta? Aurinkoenergiaa pursuavana tyyppinä päätin, että tänään teen kaalilaatikkoa. Se on vielä uunissa, sillä maailman parhaiden laatikkoruokien salaisuus on muhimisaika. Sen täytyy olla useampi tunti, jos halajaa täydellistä hipovaa lopputulosta.

Tässä kaalilaatikon valmistusta odotellessa tein smoothien. Päätin, että nyt kyllä kerrankin teen sellaisen kauniin version! Ja niin siitä tulikin ihan kaunis. Siis painosanalla 'ihan'. Maku on sen sijaan mainio! Sanoisinko että raikas! Ei yhtään niin tunkkainen kuin ne edelliset mössöt. Ne rumat "tässä on ihan kaikkea" - puurot, joita olen tähän asti kovalla innolla tehnyt. Tästä alkaa siis kauniiden smoothieiden aikakausi. Opeteltavaa on, mutta sehän tässä hauskaa onkin. Jos mulla olis 10 blenderiä, tekisin varmaan päivittäin monta eri smoothieta ihan vain kokeillakseni, mistä ainesosista syntyy se kaikista kaunein, mutta silti ravinnerikas ja hyvänmakuinen juotava superjuttu! 

Kuvasin kaikki tarvittavat ainesosat ja tietysti myös lopputuloksen, jotta siellä lukijaraadissakin voitte sitten vapaasti ihmetellä, että ei kai se nyt noin hankalaa voi olla tehdä yhdestä supersmoothiesta silmiä hivelevän näköistä. On se, yhyHYY!!! Mutta mä aion treenata! Katotaan sitte kuukauden päästä.

Paahdettu, rouhittu pellava + tyrni. Ostin tällaista S-marketista. Säkin takana lukee, että yhdessä ruokalusikallisessa tätä, on päivän tarvittava satsi omega kolmosta! Uu jee! Toivottavasti pitää paikkansa!

Cocovin Maca-jauhe - super, super, super!

Täytyyhän smoothiessakin marjoja olla. Useimmiten mulla onkin niitä varmaan 5 eri laatua, mutta koska tämä on hillitty versio, päätin että Voimaruuan mulperit saavat yksin edustaa marjojen roolia. Näistä tuli myös kivasti makeutta! 

 Hampun siemeniä, siinä missä muitakin siemeniä, on helppo (välillä vähän liiankin helppo) lisätä joukkoon mihin ikinä keksiikään!

Vanha kunnon kunnon vahna Chia-siemen! Näitä liotin vedessä viitisen minuuttia, jonka jälkeen seos oli kivasti mömmöytynyt. Chia-siemenlimaa käytän smoothieissa lähestulkoon aina, sillä se ei maistu yhtikäs miltään ja sillä saa kivasti mössöistä juoksevampaa.

Kookoskerma! Tätä käytin nyt ensimmäistä kertaa. Kookos tuo kivan maun ja juoksuttaa smoothiesta juotavamman!

Smoothien maku on peräisin appelsiinista ja banaanista. Loppusilauksena laitoin sekaan vielä puolikkaan sitruunan mehun. Nämä kuvatut jutut ovat niitä superjuttuja, joiden avulla tästäkin smoothiesta saatiin ravinnerikkaampi! Lopputulos näyttää epäilyttävästi vihreältä. En tajua, mistä siihen sellainen väri kumpusi, mutta hällä väliä! Tässä postausta kirjoitellessa olen ehtinyt ryystää tuon kokonaisen puolen litran lasillisen tätä mahtijuomaa ja olo on kieltämättä melkoisen super. 

Kissa

Hupsis! Tämän siitä saa, kun ei viikkoon kirjoita. Asiaa olis niin vimmatusti! Lähetääs sitte purkamaan! Otetaan ensimmäisenä haaviin tämä otsikon elukka, eli kissa. Käytiin tuossa viime tiistaina hakemassa semmoinen tuolta Vihdin perukoilta. Paras ystäväiseni soitti ja kysyi, että lähdenkö kuskiksi hakemaan kissaa. No lähin tietysti!!! Kissa-allergiasta huolimatta olen jo lupautunut hoivaajaksi tälle ihanaiselle eläimelle, jos tarve vaatii. Vaikka olen noin niin kuin pääasiassa koiraihmisiä, silkka eläinrakkaus herätti sisälläni väkisinkin pikkuruisia kipristyksiä mahassa. Kultaiset tähdet, eriväriset hileet ja muut äklöihanat jutut siellä velloivat kun katsoin tätä pientä kissaa. IIIIIIIK niin söpö. 

Tämä reissu tuli sen verran äkkiä, että ensiksi piti käydä hakemassa vähän tykötarpeita. Kun saatiin vessa ja ruuat takakonttiin, olimme valmiita lähtöön. Pimeitä ja tuntemattomia teitä ajellessa alkoi pikkuhiljaa jännittää. Perillä kaikki oli selvääkin selvempää. Neljästä kisulista yksi valloitti ystäväni saman tien. Utelias, pikkarainen miukumauku vaelteli ystäväni jaloissa ja innostui takin roikkuvista naruista. Hetken päästä ne repsottivat takin helmassa miten sattuu ja oli aika hypätä kuljetuskoppaan. Maukumiukun sisarukset olisivat mielellään tulleet myös mukaan. Kopassa oli nimittäin yhdessä vaiheessa koko neljän kopla. Kun tunkeilijat saatiin ulos, päästiin jatkamaan matkaa kolmistaan kohti uutta kotia. Kaikki sujui oikein hyvin. Pari kertaa kuului "miu miu", mutta muuten herra kissanen otti lungisti ja välillä torkahtikin auton lipuessa tasaisesti määränpäähän.

Kotona olikin sitten kaikenlaista tutkiskeltavaa. Eikä mennyt kauaakaan, kun kissa oli uudessa kodissaan kuin olisi siellä aina ollut. Ihana pikku pirpana! Ei yhtään säikky, vaan utelias, hellyydenkipeä tapaus! 

Saanko esitellä, Kalevi

Lasanen ja pulla

Voi mikä ihana viikonloppu onkaan takana. Pitkän viikonlopun kruunasi ehdottomasti tämä päivä. Voiko Loppiaista enää paremmassa seurassa viettää? Jälleen kerran paljon ruokaa, huonoja vitsejä (eli parhaita) ja naurua. Mahat pingottuneina, tyytyväisinä vaihdoimme kuulumisia ja nautimme. Tein alkuruuaksi mausteisen tomaattikeiton ja pääruuaksi lasagnen, jota meillä päin kutsutaan lasaseksi. Täyteläisen lasasen jälkeen kahvittelemaan saapui lisää sukulaisia, joiden kanssa nautimme jälkiruuan. Vadelmajäädykettä, maustekakkua, perinteistä pullaa ja äidin valmistama täytekakku. Ai että kuulostaa terveelliseltä. No sitä se ei ole, mutta hyvää kuitenkin.

Nooooh, kaiken tämän mässyttämisen jälkeen on alkava sokeriton kuukausi! Ellei kaksikin. Ei siis tipaton, vaan sokeriton. Tipattomaan en ryhtynyt, sillä alkoholin kulutukseni on niin minimaalista muutenkin. Sokerittomasta kuukaudesta lisää myöhemmin... Sitten, kun se alkaa! Tarkka päivämäärä ei ole vielä tiedossa.
Päivän kuvasaldoa selatessa huomaan sen olevan säälittävän köyhä. Olen kuvannut kohoavaa pullataikinaa, valmiita pullia, muita jälkiruokia ja... siinä se. Tai no kuvasinhan kylässä käyneitä ihmisiäkin, mutta niitä kuvia en ajatellut tänne laittaa. Hmm! Tässä näyttäisi olevan opeteltavaa. Tomaattisopan ohjeenkin ajattelin tänne jakaa, mutta ilman kuvia se on vähän tylsää. Varmaan pitäisi joku kuva itsestäkin ottaa tänne. Oon maailman surkein olemaan kameran edessä, mut niinhän ne kaikki muutki sanoo hahhah. Täytyy treenata :D Apuuua.

Jalat tuntuvat vähän jäykkiksiltä. En oikein tiedä, pitäisikö niitä venytellä vai ei. Ainakin reidet ovat kireät kuin mitkäkin, jos vähänkään venytän niitä. Jossain lehdessä oli taas juttua siitä, kuinka ei pitäisi venytellä, jos omaa yliliikkuvat nivelet. No mullahan sellaset on. Tuntuisi kuitenkin järkeenkäypältä vetristellä näitä lihaksia aina silloin tällöin! Pitäs näitä lihaksia voimistaa ihan senkin takia, ettei tuu mitään nivelongelmia. Nyt kun siellä nivelten ympärillä ei oo lihaksia tukemassa, ni ne pääsee liikkuu siel vähän miten sattuu. Siitä sit johtuuki hyvin usein mun kaatumiset, ku polvet menee lukkoon ihan varottamatta, eikä lihakset kerkee reagoida. Jos ei oo valppaana ni voin ihan hyvin kaatua vaikka sillonki ku seison paikallani. Polvi vaan hyppää lukkoon ja toises hetkessä oon rähmälläni. Onneks nää nyt on ihan aniharvoja tapauksia. Täytyy vaan keskittyä!
Huomenna ehtii onneks hyvin pyöräillä ja nostella punttia, kun on vapaapäivä. Jihaa!

Ihanaa uutta vuotta!

Heippa! Huh miten aika kuluu. Viimeisin kirjoituskin on viimevuodelta. Heko heko!!! No niin. Vuosi vaihtui iloisissa merkeissä, kun olimme kavereiden kanssa katsomassa aivan mieletöntä ilotulitusta Espoon perukoilla. Siis se oli niin mieletön, että huhhuh. Jos joku haluaa sen vielä nähdä, pätkä löytyy youtubesta. Kas tässä: Uusi vuosi 2014

Tilasin tuossa taannoin itselleni extempore joululahjan, nimittäin salaman kameraani. Käytössä on siis Canon EOS 600D. Se tuli postissa eilen ja koska olin niin innoissani, testailin sitä vielä töiden jälkeen yömyöhään. Nämä postauksen pari kuvaa ovatkin juuri niitä testikuvia. Kuvia meidän kodin joulukoristuksista. Yömyöhään tuli myös värjäiltyä vähän hiuksia. Eilinen hiustenvärjäys oli itseasiassa kategoriaa "kolmas kerta todensanoo", nimittäin pari ensimmäistä kertaa menivät aikalailla päin metsää: keltaisesta kuontalosta siirryin sujuvasti vaaleankeltaiseen ja sitä kautta alunperin haluttuun erittäin kirkkaaseen tuhkanvaaleaan. Tulipahan taas todistettua, että sanonta todellakin pitää paikkansa. Kyllä kannatti!!! Tää taitaa tarinana kuulua tohon edellisen postauksen otsikon alle. Vaihtamalla ei välttämättä parane. Miksi kokeilla jotain eri hiusväriä, kun se aikasemmin hyväksi todettu on.. No, hyväksi todettu.

Ainiin, tulihan sieltä postista muutakin. Saatoin vähän taas intoutua Life-myymälän nettisivuilla ja tilasin pari hyvinvointiani edistävää jutskaa. Vihdoin ja viimein omega kolkkia, vanhoja, tuttuja tuotteita sekä uutuutena hampunsiemenet! Niitä sotken sitten varmaan taas vähän sinne sun tänne, ainakin niihin mun voimasmoothieihin :D

Eli aika hyväähän tässä kuuluu, ei valittamista. Silloin yks päivä kun lupasin mennä salille, en jaksanut. Ylläriiiii. No ei se mitään. Poljin himassa kuntopyörällä ja vähän nostelin punttia ja olihan siinä sitten paikat spagettia ja vatsalihakset kipeenä ja mitä kaikkea. Eli jes jes! Tänään fiilis on ollut tosi jees. Olin töissä ja pääsin ihmisten aikoihin kotiin. Söin ja löhösin. Huomenna on vapaapäivä, joten ehkäpä jotain kivaa on sitten tiedossa.

Eilen eräs asiakas töissä kysyi: "Ai sä kirjotat jotain blogia?" Hämmennyin, mutta selvisi, että hän oli sivukorvalla kuullut minun ja toisen asiakkaan keskustelevan aiheesta aiemmin. Jännittävää! Puskaradio! Kerroin sitten tietysti, että mistä on kyse. Tulee jotenkin tosi hyvä fiilis ylipäätään jutella ja kertoa tästä hommasta. Muutenkin hei! Jos siellä on tyyppejä, jotka lukee näitä juttuja, niin saa vapaasti kommentoida ja sanoa vaikkapa vaan "moi", jos ei muuta tule mieleen. Olisi vain kiva tietää, onko siellä joku? :)

Nyt yritän parhaani mukaan pysyä hereillä ja odotella seuraavaa liikettä, joka veisi minut maailman parhaimpaan paikkaan, eli poikaystävän kainaloon. Hyvää yötä!