perjantai 25. marraskuuta 2016

Mitenköhän tähän nyt suhtautuisi: Asiaa kompuroinnista

Niin, no... Lähetäänkö siitä, että suurin osa ihmisistä ei tosiaan tiedä, mikä on lihastauti. Harvinaisista sairauksista puhutaan ihan älyttömän vähän yhtään missään. Lihastauteja on varmaan miljoonia erilaisia ja mulla on yhenlainen. Tarkalleen ottaen tämmönen ku LGMD2E (Limb Girdle, perimältään kakkostyyppiä ja E kertoo taudin tasosta, eli oon lievemmästä päästä). Oon sen verran spessu tapaus, et tänhetkisen tiedon mukaan, oon Suomen ainoa, just tota tautityyppiä sairastava ihminen. Jee..............

Tajusin just, et toi lihastaudin nimi kuulostaa, ku se ois jostain Star Warssista, cool. No niin, asiaan. Mä kerron nyt tilanteesta, joka tapahtui muutama viikko sitten. Kaaduin töissä. Olin juuri palvelemassa yhtä meidän vakkariasiakasta. Otin harha-askeleen tyhjyyteen ja jalat menevät alta. Hän näki tilanteen suoraan silmiensä edessä. Miltä tällainen tilanne näyttää tämän asiakkaan silmin? No miepä kerron!

No ensinnäkin se näyttää siltä, että pyörryin... About sekunnissa, vaikka just äsken olin ihan ok. No sit kun ilmotan sieltä lattian rajalta olevani ok, niin paikalla on onneksi toinen tuttu asiakas, joka rientää apuun. Hän siis tiesi lihastaudistani ja avuliaana tuli kysymään, voiko olla avuksi. Pyysin häntä reippaasti nostamaan minut suorille jaloille, jotta tilanne olisi nopeasti ohi. No, se nyt ei ehkä ihan niin vikkelään käynytkään. Olin kuin 60kg, kuollut lahna asiakkaan käsivarsilla, kunnes joskus ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä hän sai minut tukevasti suorille jaloille.

Jos tuo kaatuminen näytti asiakkaan silmissä shokeeraavalta, niin miltä sitten näytti tämä ylös rimpuilu. Asiakas oli lievästi sanottuna shokissa. Hän ei saanut sanaa suustaan, sillä tilanne oli niin järkyttävä. Kerroin hänelle, ettei tässä mitään hätää ole, että mulla on vaan tämmönen lihastauti ja siks kävi näin.

Tämän mukamas tilannetta rauhoittavan lausahduksen vastaukseksi, sain yhtä hämmentävän ilmeen, kuin millainen luultavasti 5-vuotiaalla on, kun hänelle kerrotaan, mitä on ydinfysiikka. Asiakkaan järkytyksen määrä kulkeutui ilmavirtoja pitkin kohti minua ja muuntautui matkalla äärimmäiseksi häpeän ja ärsytyksen tunteiksi, jotka tavoitti mut heti kun mut oltiin nostettu ylös. Olisin voinu maksaa isonkin summan rahaa, ettei tätä äskeistä kaatumista olis tapahtunut. Niin jumalattomasti mua hävetti ja harmitti. Ja vaikka mä kuinka yritin vakuuttaa asiakkaalle, että oon ihan ok, niin tuntui, etten saanut selitettyä asioita niin, et asiakas olis ymmärtänyt mistä on kyse. Ja se mua eniten harmittikin!

Ymmärrän enemmän kuin hyvin, miks tää asiakkaan reaktio oli niin voimakas. Enemmän kuin oudon ja uuden tilanteen lisäks sitä tietysti säikähtää, et satutinko itteni. Tää säikähdys johtuu myös usein siitä, etten pongahda normaaliin tapaan ylös parissa sekunnissa, niinku muut.

Lihastauti ei näy musta päälle päin. En oo jokaselle tutulle asiakkaalle kertonut siitä, koska en oo kokenut sitä tarpeelliseks. Töissä hoidan pääasiassa hommat siinä missä muutkin. Asiakkaille mun työskentely näyttää ulospäin ihan normaalilta. Oon vähän hitaampi, mut töissä se ei näy niin silmiinpistävästi.

Toinen syy, miksen "jaksa" asiasta kertoa jokaiselle tutulle asiakkaalle, on se, että mä joudun aina selittelemään. Se ei tietenkään johdu ihmisistä itsestään, vaan ylipäätään siitä, ettei harvinaisista taudeista puhuta tarpeeksi. Lihastaudista tulee ensimmäisenä mieleen ALS ja no, joo, muitahan ei sitten taidakaan olla, joten mulla on sitten ALS...  Ja koska töissä tilanteet menee niin nopeasti ohi, niin mä harvoin ehdin jäämään selittelemään, ettei mulla ole ALSsia, enkä mä kuole kohta ja tässähän mä seison ja teen töitä ja voi perhana soikoon nyt se asiakas jo lähti.

Puhuin tossa aiemmin siitä, miten mä koin ihan järkyttävää häpeän ja ahdistuksen tunnetta ton kaatumistilanteen jälkeen. Ne fiilikset on ollu läsnä jokaikinen kerta, kun oon kaatunut jossain julkisella paikalla. Oon välillä miettinyt, miten paljon helpompaa olis vaan istua pyörätuolissa, niin kukaan ei ihmettelis mitään eikä reagois niin voimakkaasti, jos tarvitsen apua.

Oltiin poikaystävän kanssa Jumbossa, kun kompuroin yhtäkkiä siinä ihmisvilinän keskellä. Tilanne meni ohi nopeasti, koska poikaystävä nosti mut ylös about 3 sekunnissa. Silti, ahdistusvolyymi nous nollasta sataan ja piti pienet itkut vääntää, koska voi veljet, miten hienosti tää meidän yhteinen shoppailureissu alkoikaan! Joku silminnäkijäkin siinä kävi kysymässä, onks mulla huono olo. Kiitos huolenpidosta hänelle. Tästä tulikin mieleeni toinen tilanne... Kaaduin eräänä päivänä ulkona ja tarvitsin apua. Nuoria käveli muutaman metrin päässä ja pyysin heitä avuksi. Sain kummastelevia katseita, jonka jälkeen he vaan jatkoivat matkaa. Sellasta! Onneksi kokemusta on enemmän auttavista, ystävällisistä ihmisistä! Jaksan kuitenkin kummastella, miten jotkut voi kävellä ohi?!

Mut tän töissä kaatumisen jälkeen mä jäin ihan oikeesti pohtimaan sitä, miten mä ite reagoin ja miten ympärillä olevat ihmiset reagoi, kun kaadun. Aloin vertailla erilaisia tilanteita, joissa oon kaatunut. Tuttujen ihmisten ympärillä kaatuessa, mä en oo moksiskaan. Mä tiedän et ne tyypit tietää, miten mut nostetaan ylös, eikä ne reagoi näissä tilanteissa juuri mitenkään. "Aha, Anni kaatu. Nostetaas ylös." Ne on myös nähneet miljoona kertaa ennenkin, kun kaadun, joten tuttua tuttua...

Mua ahistaa kaatuminen, jos oon yksin liikenteessä tai tutun kanssa jossain julkisella paikalla. Kukaan ei tiedä miten mua autetaan, miks mä en ite pääse ylös ja miks mä ylipäätään kaaduin. Jos mä kaadun, ihmiset ympärillä menee paniikkiin. Tähän asti mäkin oon mennyt. Jännitän, että mitenköhän mä pääsen ylös, mitä ihmiset ajattelee ja niin pois päin. Mut nyt mä oon tajunnut, et se on täysin turhaa!

Mä en nykyisn pääse enää ylös omin avuin, koska koko kroppa menee ihan spagetiksi. Maassa rähmälläni oon ku se aikaisemmin mainitsemani 60kg lahna. Ja se johtuu siitä, et mä alan miettimään et mitä muut nyt ajattelee, jolloin lihakset menee ihan juntturaan. Ne ei toimi.

Päästään tilanteeseen, jossa kompuroin Ikeassa. Päätin et mitä hittoa, nyt oon tässä lattialla ja katotaas nyt oisko joku joka pääsis jeesaamaan. Äiti koitti eka, mut se on niin paljon mua lyhyempi, ettei saanu mua suorille jaloille. Sitte huutelin lisäapua ja lopulta ohikulkeva, nuori reipas poika tuli, otti halausotteen ja nosti mut ylös hopladii! Kiitin kaikkia ihania, avuliaita ihmisiä avusta ja sit me äidin kanssa jatkettiin matkaa niinku mitään ei ois tapahtunut. Siinä mulla viimein välähti, et noin se pitää mennä. Jos mä en ite reagoi mitenkään, en esimerkiks ala itkemään :D, niin muiden on niin paljon helpompi suhtautua koko tilanteeseen. Tajusin, että nää kompuroinnit on osa mun elämää ja that's it. Mitä ihmettä mä alan niitä tilanteita murehtimaan ja ylianalysoimaan. Se on niin turhaa, ettei turhempaa olekaan.

Jos saisin päättää ja muuttaa maailmaa sormia napauttamalla, niin ihmiset tietäis, minkälaisia harvinaisia sairauksia on olemassa. Lyhyesti ja ytimekkäästi tilanne menis about niin, et kun mä kaadun, joku tulee auttamaan mut ylös, kiitän avusta ja matka jatkuu! Jos näätte jonkun kaatuvan, niin kysykää, jos voitte olla jotenkin avuksi. Älkää ekana menkö paniikkiin, koska se tarttuu. Mitä normaalimmaksi tilanteen tekee kaatuneelle, niin sitä helpompaa hänen on jatkaa matkaa hyvillä mielin. Koska ihan oikeesti, mulle kaatuminen on ihan normaalia. Mä myös yleensä kaadun niin, että selviin mustelmilla. Toki jos lyön pääni johonkin, niin kannattaa soittaa ambulanssi. Mut ennen kun teette omia johtopäätöksiä, niin kantsii ihan vaan kysästä et ootko ok? Tuunko jeesimään? Ja vielä, jos mä sanon et oon ok, ni oon ok.

Näihin ahdistusfiiliksiin kaatumisesta liittyy aina se, että jos kaatumista pelkää, ei koskaan uskalla lähteä mihinkään. Mä oon oikeestikin jättänyt lähtemättä johonkin siks, että jos mä siellä jossain sitten kaadun, niin se olis kyllä nolouden huippu. Tän kaiken kelailun jälkeen mä heräsin aivan uuteen todellisuuteen ajatellen, et jos mä kaadun, niin joku jeesaa mut ylös ja life goes on!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Iha nopee moi

Ai moi. Ai missäkö mennään? Jaa, no... Fysioterapia on alkanut! Ja sehän alkoi viime marraskuussa. Mulla on kerran viikossa ryhmätunti, jossa käydään läpi mulle tehtyä saliohjelmaa ja kerran viikossa oma yksityistunti. Ja en voi kylliksi hehkuttaa, miten mieLETTÖMÄN ihana terapeutti mulla on. Tai itseasiassa aloitin maailman ihanimman terapeutin kanssa marraskuussa ja nyt mulla onkin jo vaihtunut toinen terapeutti. Ja tiiättekö mitä? Hänkin on maailman ihanin ja paras????? Ja voi veljet, meillä on niin hauskaa. Tosiaan, meillä on hirveä työmaa käydä läpi mun koko kehoa ja lihaksistoa. Kaikenlaista jännää on löytynyt. Heikkouksia sieltä täältä. Ei vaan ne reidet, ei vaan se keskivartalo. Ihan yksittäisiä isoja lihaksia, jotka on ihan tööt. Enkä jaksais jossitella, mut jos näille asioille olis tajunnut tehdä jotain jo aikoja sitten, niin en varmaan nyt olis tässä näin "heikossa hapessa". Mut no joo, tässä ollaan, eikä menneelle mahda enää mitään. Ja on tässä neiti Nipsussa paljon voimaakin!

Mitäs muuta. No vaikka mitä. Jestas. Työkuviot muuttuvat aika radikaalisti ja joudun sen johdosta jättämään ison liutan kivoja tyyppejä työpaikkaan, jossa oon nyt työskennellyt useamman vuoden. Yhyhyy! Samat hommat kuitenkin jatkuvat. Vain työpiste vaihtuu! Jännittävää.

Miks tässä aina käy niin, että innoissani alan kirjottamaan ja sit kesken kaiken keksin, ettei huvitakaan. Jos mä nyt vaan lopetan tän tekstin tähän... Moikka.

torstai 13. marraskuuta 2014

Limb Girdle

Mun sairaudellani onkin siis nimi. Vai voisiko sanoa, yläotsikko. Sen jonnekin alalokeroon lukeudun. Sen kuvauksesta tunnistan itseni. Vaan voisiko joku ystävällisesti kertoa, mistä hetkestä lähtien on tiedetty tällainen nimi. Tähän hemmetin päivään asti oon luullut, että sairauteni nimeä ei tiedetä, vaan kyseessä on joku alalajin alalajin alalajin alalajin alalaji ja näinollen tuntematon lihassairaus.

Sairauden nimi tuli esille puolivahingossa. Kävin nimittäin neurologini vastaanotolla viikko sitten. Puolivahinkoa oli havaittavissa myös ajanvarauksessa. Kesän huumassa mun tiedoista oli nimittäin hävinnyt koko kontrollikäynti, joka oli sovittu syksyyn. Jouduin siis soittamaan perään. Tällainen peräänsoittelu lieneekin tavallista tapauksissamme? Asiat ei hoidu. Neurologin vastaanoton jälkeen pääsin myös tapaamaan kuntoutusneuvojaa.

Kontrollikäynti oli erikoinen. Neurologin vastaaottoa voisi kuvailla tylyksi. Suoraan sanottuna siitä jäi todella huono fiilis. Mun ja läheisteni mielissä oli jo pitkän tovin pyörineet ajatukset siitä, mitä kaikkia apuja mulle kuuluu. Tarvitsen nimittäin apua elämän suunnitteluun niin, että mulla riittää aika ja raha huolehtia itsestäni liikunnan avulla. No, koska en ole vaikeasti vammainen, niin mullehan ei ole tulossa rahallista apua mistään suunnasta. Näin ilmaisi neurologi. Lähinnä kyse oli kelan tuesta. Siinä kohti mulla pääsi itku. Siinä sitten itkeskelin aikalailla koko sen ajan, mitä mä siellä olin.

Neurologin patistelu oli osittain kuitenkin herättävää, sillä onhan se nyt fakta, että se mitä teen, lähtee musta itsestäni, eikä kenestäkään muusta. Vaikka kuinka kaipaisin jotain ihmistä mua käskemään, että nyt Anni jumpataan, niin ei sellaista oo olemassakaan. Sen käskyn täytyy lähteä musta itsestäni.

Joka tapauksessa, neurologin lähestymistapa koko tukiasian tiimoilta ärsytti. Ilmapiiri ei ollut millään tavoin kannustava. Mä koen kuitenkin, että sellanen yleinen tsemppaaminen on ihan mielettömän tärkeetä tässä koko kuviossa. Lisäksi suunnatonta ärsytystä aiheutti se ajatusmalli, jonka mukaan mun oletetaan olevan tietoinen kaikista tähän sairauteen, tukiin ja apuihin liittyvistä asioista. Hitto soikoon, mä elän tätä sairautta ensimmäistä kertaa. Kellään mun läheisistä tai ystäväpiiristä ei oo ollut tällaista sairautta. Mistä mä voisin tietää, miten mun täytyy elää, miten kaikki etenee, mitä tukia ja apuja saan, mitä en saa ja miten mun täytyy ylipäätään suhtautua tähän kaikkeen???? Kaikki on uutta. Jokainen askel, jonka otan takapakkia tässä sairaudessa, säikäyttää. Jokainen parempaan suuntaan vievä askel hämmentää, mutta luo toivoa. On huonoja päiviä, mutta on myös hyviä päiviä. Välillä jalkoja jomottaa, toisena päivänä ei. Mistä jomotus kertoo? Mistä se kertoo, ettei jomota? Mistä mä edes tiedän, mitkä tuntemukset liittyvät taudin kuvaan ja mitkä ihan normaalin ihmisen liikunnan tai liikkumattomuuden seurauksiin?

Olin päässyt vihdoin ja viimein tapaamaan ihmistä, joka selvästi ymmärsi mun ajatuksia ja halusi vilpittömästi auttaa ja kannustaa. Tämä ihminen on mun kuntoutusneuvojani! Tehtiin kelalle kuntoutusrahahakemus. Täytettiin paperit yhdessä ja siinä pohtiessa ja pähkäillessä kaikkia niitä kysymyksiä, avartui mun katse ihan totaalisesti. Oon tähän asti pärjännyt tosi hyvin elämässä löytäen itselleni sopivat ratkaisut asioitten hoitamiseen. Ratkaisuilla tarkoitan kaikkia niitä vänkyröitä asentoja, joihin joudun itseni vääntämään esimerkiksi silloin kun nostan matalalta tasolta tavaroita. Ratkaisuja ovat myös sängystä ylösnoustessa vaatekaapin ovenkahvasta kiinni ottaminen, jonka avulla nostan itseni ylös. Kaikkia pikkujuttuja, joiden avulla selviän arjesta. Näitä ei vaan tule ajatelleeksi, ennen kuin joku ne kaivaa susta esille. Loppupeleissä niitä on aika paljon ja niiden ääneen sanominen auttaa muodostamaan selkeän käsityksen siitä, mihin sitä pystyy ja mihin ei.

Siinä papereitten täyttämisen alkuvaiheessa piti mainita sairaus, joka näitä vaikeuksia elämässä tuottaa. Kuntoutusneuvoja vilkaisi mun diagnoosia ja siellä luki "Limb Girdle". Me katseltiin äidin kanssa vuorotellen toisiamme ja kuntoutusneuvojaa. Siis täh. Mikä ihmeen Limb Girdle? Kuntoutusneuvoja oli hämillään ja katsoi meitä kysyvästi. Kerroimme sitten, että nyt ensimmäistä kertaa kuullaan tällainen nimi ja tähän asti puhe on ollut vain tuntemattomasta lihassairaudesta. En siis edelleenkään tiedä, milloin tällainen lopullinen diagnoosi ja sairauden nimi on saatu selville. No ei kai siinä mitään, että mulle ei oo kerrottu. Nyt tekis taas mieli heittää ilmoille isohko raivonpurkaus. Miten tää on edes mahdollista?

Oon lukenut taudinkuvasta lihastautiliiton sivuilta ja katsing! Osu ja uppos. Vaikeudet kyykystä ylösnousemisessa, portaiden nousu, lantion ja hartiaseudun heikkous, lihasten kireys - minä. Ollaanhan me puhuttu venyttelystä ja vaikka mistä, mut kyllä mä vähän eritavalla olisin suhtautunut, jos tarkkaanottaen olisin tiennyt, että taudinkuvaan kuuluu tämä lihasten kireys, jonka takia niitä raajoja pitäis venytellä. Mä muistan elävästi, kuinka oon varovasti esittänyt, että venyttely varmaan tekee ihan hyvää, eikö niin? Vastaus on ollut suurinpiirtein, että joo tosi hyvä jos venyttelet. Siis onko koko ajan neurologi luullut, että mulle on selvää pässinlihaa, että tässä on kyse tästä Limb Girdlestä, jolloinka olisin tietysti kaivanut kaiken mahdollisen faktan pöydälle tästä kyseisestä sairaudesta. En mä siltikään voi tajuta, että miten tää on mahdollista. Mulla ei ensinnäkään ole ensimmäistäkään paperia, jossa taudin nimi olisi kerrottu. Siis enhän mä tosiaan ole saanut mitään papereita kontrollikäynneistäni siirryttyäni Lastenklinikalta Laaksoon. Raivostuttaa. Huomaan tässä raivonpuuskassa hakkaavani näitä näppäimiä ihan hullunlailla. Aika rauhoittua.

Vaan nyt käännetään taas elämässä uusi sivu. Fyssarille menen ensimmäistä kertaa 4.12! Pilateksessa käyn edelleen ja otin vakkaritunniksi peruspilateksen lisäksi kehonhuoltotunnin! Mun kohdallani kyse on ihan täysin rutiinin tavoittelusta. Joka viikko liikunnan on tapahduttava tiettyinä päivinä, tiettyihin kellonaikoihin, muutenhan tästä ei tule yhtikäs mitään. Se on nähty, se on koettu. Hyviä draiveja on ollut, mutta eipä ihan hirveesti lohduta, kun ne draivit on jääneet draiveiksi. Viikko kerrallaan suunnittelussa on se paha juttu, että kerran kun tuleekin vähän jotain muuta ja liikuntasuoritus jää tekemättä, niin sille tiellehän sitten jäädään. Nyt mulla on jatkossa kolmesti viikossa treenit, joista en voi luistaa! Se on sitä rutiinia, jota tarviin!

Tän päivän ohjelmaan on jo kuulunut pilatestunti. Seuraavaksi keitän kahvikupposen ja syön pari satsumaa. Nyt on niin hyviä satsumia tarjolla, että huhhuh. Sitten lähdenkin kaverin ja koirien kanssa ulos kävelemään ja illaksi töihin. Suoraan sanottuna menisin mielummin nukkumaan, mut sovittu mikä sovittu ja ai että sitä fiilistä sit illalla ku pääsee peiton alle ja voi vaan todeta: "Hyvä Anni! Olitpas reipas tänään!"










keskiviikko 20. elokuuta 2014

Bemeriä ja Byas bodya

Moikkanen! Kävin tuossa pari päivää sitten Klaukkalassa, Nutrimian vastaanotolla. Sain ravintoterapeutti Miia Inkeroiselta kutsun tulla koekaniiniksi testaamaan Bemer- ja Byas body -laitteita. Miia on siis tehnyt mulle toukokuussa ravintoainemittauksen, josta selvisi joitain puutostiloja mun kehossa. Sain niihin apuja lisäravinteiden muodossa. Yksi aika looginen ja hälyttäväkin tilanne oli mun luissa. Ne enteilivät jo pitkällä tähtäimellä osteoporoosia, joten asialle täytyi nyt jo hyvissä ajoin alkaa tehdä jotain! Tottakai liikunta on se isoin syy, joka on heikentänyt lihasten myötä myös luukudosta, mutta mun kohdalla myöskin monet ravintotekijät vaikuttavat. Olisi kiva kuulla, miten teidän muiden lihassairasten luut voivat?
Esimerkiksi proteiinien saanti on merkittävässä osassa ruokavaliota. Liian vähäinen saanti johtaa siihen, että elimistö ottaa proteiinin sen omista kudoksista, mm. luista ja lihaksista! Ootteko te siellä hei saaneet minkäänlaista ravintoneuvontaa?

Takaisin aiheeseen! Bemer on laite, joka herättelee elimistön mikroverenkiertoa. Kuulemma laitetta käytetään useimmiten vanhemmilla ihmisillä, joilla alkaa olla verenkiertohäikkiä, mutta myös lihasrappeutumaa. Myös stressaantuneet ja sairastavaiset ihmiset ovat saaneet apua laitteesta, sillä ruuhkautuneet verisuonet estävät valkosolujen pääsyn parantamaan tulehduksia. Lisää aiheesta voi lukea Bemerin nettisivuilta; Bemer.fi. Makoilin siis tässä Bemer-matolla 8 minuuttia, jonka aikana matto lähetti signaaleja kehooni. Eri taajuudet vaikuttavat kehoon eri tavoin ja matosta tuleva signaali nimenomaan mikroverenkiertoon. Laitteen toimivuudesta on tieteellistä tutkimusaineistoa ja todistettavasti sen on nähty antavan apua monille! Noh, yhden kerran kokeilun perusteella ei tietenkään voi odottaa maailmaa mullistavia tuloksia, mutta kokemus oli kaikin puolin miellyttävä. Ei sattunut, kutittanut eikä mitään sen kummempaa. Pientä kihelmöintiä tuntui, mutta sekin hävisi aika pian.

Seuraavaksi sain kokeilla uusinta uutta Byas body -laitetta. Laite tunnetaan yleisemmin kauneudenhoitopuolella, mutta sen vaikutukset ovat yllättäneet myös muilla saroilla. Byas body -laite on kuin ultraäänikapula, joka kohdistetaan sinne minne halutaan. Minun tapauksessani kokeiltiin laitetta reiteen. Byas body stimuloi lihassoluja, ikäänkuin jumppaamalla niitä. Laite on aikaansaanut mahtavia tuloksia muunmuassa halvaantuneilla, joiden kehon halvaantuneet osat on saatu heräämään ja palautumaan ennalleen. Byas body on sen verran uusi laite Suomessa, ettei sen vaikutuksista ole niin paljon tieteellistä tutkimustietoa, kuin Bemeristä. Molemmat laitteet ovat kuitenkin täysin vaarattomia.

Olipas hauskaa. Harmi vain, että mahdollisia tuntemuksia ja tuloksia on nähtävissä vasta monien käyttökertojen jälkeen. Bemeriä on mahdollista vuokrata, eikä hinta mikään ihan överi ollut. Bemeristä pidetään myös luentoja Espoossa noin kahden viikon välein. Tapahtumakalenteri löytyy Bemerin nettisivuilta, jos jotakuta kiinnostaa. Mua ainakin kiinnostaisi mennä ja kuulla lisää!

Nyt jatkan tenttiin lukemista! Moiiii

HEI AINIIN! Hommasin superhyvien arvostelujen huumassa Wilfan tehosekoittimen ja ai tätä onnea. Oston jälkeen olen sillä päivittäin pyöräyttänyt smoothiet. Voin lämmöllä suositella!!! Nyt tosin halajaisin sen mehulingon perään. Philipsillä on ilmeisesti joku aika tosi hyvä laite! Nyt ei vaan kukkaro anna periksi näille päähänpistoille..... Mutta omenat tippuu jo puusta! TUORE OMENAMEHU!!! Tarviin sen mehulingon!!!! TARVIIN!!!

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tätä kuuluu

Katon tässä ku Jamie Oliver pirskottelee balsamiviinietikkaa tomaattisalaatin päälle. Sitä meni pöydälle ja joka puolelle. Nää on näitä sen 15min aterioita. Isi on ihan oikeessa, et ei toi enää näytä hauskalta ku on ihan sairas kiire. Joku tavallinen kotikokkaaja ku rupeis yrittää kans vääntää jotai makrilleja vartissa, nii huhhuh. Voisin vaikka lyödä vetoa, et siinä lentäis muutki ku balsamicot ympäri seiniä.

Mä tykkään ihan hulluna tehä safkaa, mut en todellakaan kiireessä. Siinä onki varmaan se syy, et monta kertaa jää ruuat laittamatta. Mä tarviin sen 2h vähintään, jos alan oikein kunnolla ruuanlaittohommiin.

Pikkasen harmittaa myös, et meil ei oo täällä uudessa kodissa kunnon ruokapöytää, jonka äärelle vois kutsua ihmiset syömään. Meillä on baaripöytä, jonka ääressä on kaks baarijakkaraa. Oon kerran istunu siinä, kun sattu olemaan sen verran valosaa, ettei tarvinnu laittaa eteisen rumiluslamppua päälle. Siitä räjähtävä valo on nimittäin varma tunnelmantappaja. Sen ku laittaa päälle, niin menee ruokahalu.... ja samalla kaikki muutki fiilikset. Pitäsköhän siis ostaa uusi lamppu.

Kesä on jo pitkällä. Oonko liikkunu koko kesänä? - En. Töissä on oltu lähestulkoon koko ajan, nyt vähän höllään. Jotenki sitä ei oo jaksanu nyt yhtään töiden lomassa tehdä muuta ku nautiskella kesästä. Ei se varmaan väärin ole. Onneks 4 päivän työtahti sallii jatkossa taas pilateksen ja omatoimiset jumppailut. Lisäks kohta jatkuu taas opiskelut ja otan semmosen tahdin heti alkuunsa, että oksat pois. Tenttejä ja etätehtäviä. Tää kuulostaa niin taas samalta ku joka ikinen vuosi tähän aikaan, mut ei kai tässä muutakaan voi. No mielummin näin, ku että "no emminä jaksa mittää ikinä".

Kohta taitaa tulla vastaan se neurologin tapaaminenkin. Täytyy valmistautua iteki ja laittaa ylös kaikki maailman asiat, mitkä mietityttää. Kyllähän tässä kaikenlaista on. Lähinnä niitä tukiasioita, joihin en koskaan saanu vastauksia sieltä kuntoutuspuolelta. Olis voinu tietty ite soitella perään, mut oon välillä tosi laiska tämmösissä jutuissa enkä vaan saa aikaan soitella ympäriinsä. Just niinku esimerkiks hammaslääkärille. No sinne en kyllä toisaalta soita siks, että viisaudenhampaiden poistoon tarvii ensiks valmistautua taloudellisesti, ennen ku voi mennä. Ei sitte ota päähän niin pahasti maksaa ihan tolkuttomasti siitä, että joku repii sun hampaat irti. Niin ja täytyy myös varata ainaki 3 vapaapäivää, sillä viimeks mun naama turpos niin pahasti, et en ois kyllä poistunu himasta, vaikka ois maksettu.

Äh unohin taas toisen kupillisen kahvia tonne pannuun paahtumaan. Haluaisin mökille. Vitsi jos vaan pystyisin, niin keräisin 10kg mustikoita ja sieniä talteen pakkaseen. Harmittaa, että joudun varmaan ostamaan jonkun valmiin mustikkalaatikon. Kohta varmaan ukkostaa. Tekis mieli kokata jotain herkkua, mut jääkaapissa on viel entisiäki safkoja. Oispa meillä koira. Ees lainassa. Jos mulla ois koira, niin veisin sitä vanhainkotiin ja lastensairaalaan ilahduttamaan. Aloin nyt itkee pelkästä ajatuksesta. Oon kyllä välillä niin bimbo :D Hyviä aasinsiltoja mulla tässä. Not. Vitsi haluaisin semmosen superhyper-tehosekottimen. Se meidän kotikotona majaileva Russell Hobbs on ihan onneton. Älkää ikinä ostako semmosta :D Kyllähän sillä pirtelöt pyörittää, mutta siihen se sitte jääki. Semmonen Vitamix ois ihan unelma, mut hinta ei ihan kauheesti naurata. Ja mihinköhän mä sen laittasin. Varmaan tohon tv-tasolle, siinä ois tilaa.

Nonni. Eiköhän tää tekstinpätkä ala olee jo tarpeeks sekava ja yököttävä luettavaksi, niin voin ruveta tässä pikkuhiljaa valmistautumaan äidin ja mun yhteiseen vapaapäivään. Aijotaan lähteä kruisailemaan johonkin päin. Toivottavasti löydettäs vaikka joku hyvä safkamesta!

Ps. Vitsit että mehustin ois niin paras juttu! Paitsi, että täällähän sitä ei mahtuis pitämään, joten varmaan mehustelisin, jossain kellarikomeron nurkassa sitte yksinäni. Dämet. Haluaisin myös semmosen suikalekoneen jolla sais kaikkia kiehkuroita ja muita, et vois tehä esim zucchinia. Sanoinko jo, että oon ihan bimbo? Jos voittaisin lotossa, niin varmaan menisin ensimmäisenä ostamaan nää jostain professional-kokkaustarvikeliikkeestä.





tiistai 3. kesäkuuta 2014

Täs nyt on ollu vähän kaikenlaista

Joo. Heräsin yhtenä aamuna hirveään härdelliin. Täytyi kiirehtiä töihin ja samaan aikaan suunnitella into piukeana tulevaa muuttoa poikaystävän kanssa. Ajatuksissa muutto sai unohtamaan kaiken muun, kunnes kuulin suru-uutisia läheisestä. Työt auttoivat pitämään kaikki mietteet kurissa ja fiiliksen tasaisena. Tasaisena siihen asti, kunnes todellinen myrsky sai alkunsa.

Ihan oksettaa, miten paha ihminen voi olla. Itkettää ja surettaa. Kaiken tämän häslingin keskellä ei ole huvittanut treenata. Kesken hyvän treenimoodin kehitty yhtäkkiä monta soppaa, joiden miettiminen vei sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja.

Onneks takaraivossa majaili se ajatus omasta kämpästä ja vihdoin ja viimein yhteisestä ajasta poikaystävän kanssa. Se jos jokin pysty saamaan aina fiilarit korkeelle. Positiivisessa mielessä muuttokin vei ajatuksista niin suuren palan, etten löytänyt aikaa millekään muulle, kuin sisustusvimmalle ja nettikauppojen selailulle. Pilates on onneks pitänyt mut edes jotenkin liikunnan parissa! Ja onhan tässä oltu ja menty koko ajan pää kolmantena jalkana sen sijaan, että olis vaan nahistellu paikoillaan.

Nyt tässä omalla kotisohvalla sitä vasta tajuaa, miten rankkaa oli sovitella aikatauluja yhteen poikaystävän kanssa. Sitä sumplimisen määrää! Nyt on hyvä olla. Nyt on oikeesti todella hyvä olla. Oon monta kertaa löytänyt itseni pastellisävyisten pilvien reunoilta toteamassa miten onnellinen olenkaan. Tää yhteen muutto on kyllä ollut parhaimpia päätöksiä pitkään aikaan.

No mitäs muuta. Kävin Miia Inkeroisen vastaanotolla PUR-klinikalla Hakaniemessä ravintoainemittauksessa tuossa toukokuun alkupuolella. Pliis ihmiset!!! Käykää tekin. Jos näin pienellä vaivalla voi saada selville oman kehon puutostilat, edesauttaa hyvinvointia oikeilla ravintolisillä ja ruokavaliomuutoksilla, niin voi juku. Miksei tällaset mittaukset oo tänäpäivänä arkipäivää ja osa terveyttä edistävää toimintaa!!!

"Analyysi perustuu magneettiresonanssiin, mikä on ultraäänitutkimuksen tai magneettikuvauksen kaltainen terveydentilan arviointimenetelmä. Mittalaite vahvistaa ja analysoi mikrosirunsa avulla ihmiskehon ja sen solujen heikon matalataajuisen sähkömagneettisen säteilyn ja vertaa tuloksia viitearvoihin.
Ravintoanalyysin avulla saat arvokasta tietoa siitä mitä kehosi sisältää ja millaisia korjaustoimenpiteitä sinun tulisi ruokavalioosi tehdä. Menetelmä on nopea, kivuton ja edullinen." - http://www.nutrimia.fi/palvelut/23

Opiskelut Terveysopisto Saluksessa ovat tällä hetkellä vähän jäissä kun työt ja kaikki tämä edellämainittu on vienyt niin paljon aikaa. Oon käynyt nyt kolme kurssia, joista en ole tyhmänä tenttinyt vielä yhtäkään. Anni, ei näin. Kesäkuu koitti, vaikkei ihan sään puolesta siltä näytä. Oon kuitenkin päättänyt ottaa itteeni niskasta kiinni ja nyt kun voi vähän höllätä töiden puolesta, niin jää aikaa sille opiskelulle ja tentteihin valmistautumiselle. Syssymmällä kun koulu taas jatkuu, hoidan tentit alta pois kunnialla ja jatkan paremmalla draivilla. Sounds like a plan, sanoisinko!

Tällä hetkellä kaikki on tosi hyvin. Ens viikolla lähdetään kaveriporukalla Ruotsiin Gatebiliin. Ihan parasta. Toivokaa meille hyviä säitä sinne! Oon tosi onnellinen, mutta pelottaa silti täältä pilven reunalta putoaminen. Joku päivä se kuitenkin koittaa. Toivottavasti olis ees pehmeä lasku. No mutta nyt ainakin nautin niin pitkään kun voin!

Nyt laitan äidille yllärinä makaroonilaatikkoa eväsboksiin ja matkaan ilahduttamaan tätä rakasta ihmistä töihin rankan duunipäivän keskelle. Ihanaa tiistaita kaikille. Mä meen halaamaan mun äitiä ja isiä nyt. Ja kun poikaystävä pääsee töistä, halaan sitäkin. Halatkaa hei siellä kans jookosta!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Hirudoid forte

Kaikki muistaa tän mainoksen missä ylpeänä esitellään tää hieno rasva, salva, voide, mikä lie! "Vaivaan on myös lääke! Hirudoid forte". Ensinnäkin, kuka keksi noin typerän nimen lääkevoiteelle, että sen sanominen ääneen tuottaa vieläkin näiden kaikkien vuosien jälkeen vaikeuksia. Hirutoit fortte, Hirudoit fortte, Hiruroid forttttttte!!! En oo kyllä koskaan varmaan edes käyttänyt tätä Hirudoidia, mut jotenki tää nimi on iskostunut mun päähän sieltä aikojen alusta. Ehkei se nimi ookaan sit niin typerä. Sehän on oikeastaan ihan mainio. Se on vähän niinku bebanthen. Ihmerasva, joka kelpaa kaikkiin vaivoihin. Siis onko ihmistä, joka ei tietäis mitä on hirudoid forte. Ei varmana! Muistan niin elävästi sen mainoksen, missä nainen nostaa jalat kohti taivasta, koska niitä jomottaa. Sitte tää vankka miesääni toteaa: "Vaivaan on myös lääke, hirudoid forte". Sitte siitä tuubista pursotettiin jalkoihin sitä voidetta ja voila! 
Siitä huolimatta, että hirudoid forte on löytänyt mun sisältä paikan, josta se ei koskaan lähde pois, hoituu mun harvat jomotukset useimmiten Voltaren emulgelillä. Sitä nyt vaan tuppaa löytymään meidän kaapista. Tässä se nähtiin taas. Mitä hyötyä on siitä, että tää Hirudoid Forte, jonka nyt mainitsen jo varmaan viidennettäkymmenennettä kertaa, on rakentanut mainoskuvien ja nimensä perusteella vankkarakenteisen kivitalon mun päähän? Käytän silti aina vaan Voltaren emulgeliä. Ja onko Voltarenilla edes tv-mainosta? En muista. Elämä on ihmeellistä.

Jollakin vaivaan auttaa Hirudoid tai Voltaren. Mun lääke on ruoka ja liikunta, joskus harvoin Voltaren. Hommasin tossa vähän aikaa sitten MSM-tabletteja joita oon muutaman päivän ajan napsinut. Niiden vaikutuksesta nivelkivut pitäisivät lähteä huitsin Nevadaan. En tiedä onko mahdollista, että nyt jo tuntuu, että ne olisivat auttaneet. Mulla on siis ihan kattava lisäravinnepakki, jolla varmistan saavani kaikki mahdolliset vitamiinit. Löytyy tosiaan MSM-tabletteja, Omega-kolmosta, Deetä, Ceetä, maitohappobakteeria, superfoodeja, heraproteiinia ja iso pönttö Mivitotalia, joka pitää sisällään niin paljon eri vitamiineja, ettei varmaan rivit tässä tekstikentässä riittäisi, jos ne luettelisin.

Uusina uutukaisina lisäravinnepakkiin on muuttaneet pieni osa Arctic Nutritionin tuotteita. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tuoteperheeseen. Täältä voi käydä lukemassa lisää: http://www.arcticnutrition.com/tuotteet.php. Ihan oikeasti, kantsii käydä tutkailemassa! Mä oon saanut kyllä olla ainutlaatuisessa asemassa, kun oon päässyt käsiksi näihin! Arctic Nutrition-tuotteiden haalinta on oma juttunsa, mutta jos joku kiinnostui asiasta niin kerron mielelläni lisää! Toki tuolta nettisivuiltakin selviää paljon asioita. Multa löytyy nyt tällä hetkellä Boosteria, Arctic Sunia ja Xylicolia. Ihanaa, kun voi luottaa siihen, että se mitä popsii, on aivan 150% täyttä aitoa tavaraa! 2.5 menen muuten vihdoin ja viimein ihanaa ihanaa, ravintoanalyysiin. Eli multa mitataan kaikki vitamiini, kivennäis- ja hivenaineet kehosta ja sitte katsotaan että onko ollu mitään hyötyä näitten pillereiden popsinnasta, tai mitä tarvitsi lisäravinnepakkiin vielä lisätä!

Kaiken tämän hypetyksen jälkeen, hypetän vielä pikkusen lisää. Huomenna alkaa nimittäin koulu! Koska mussa elää pieni Anni 5v, ostin jo hyvissäajoin uudet muistiinpanovälineet, eli Angry Birds-vihon, uuden hienon pyyhekumin ja kyniä. Ihanaa! On ollut oikeastaan tosi ikävä vihkoon kirjoittamista. No okei okei! Ootan mä tietysti myös ihan hulluna sitä itse opiskelua ja uusiin ihmisiin tutustumista. Parin vuoden jälkeen oon toivottavasti järjettömässä opiskeluiskussa heti huomenna. Draivi sais tietysti jatkua sen pari vuotta huomisesta alkaen. Kaikin puolin kuuluu siis oikein hyvää. Kevät näyttää ihanalta. Katsotaan, näyttääkö enää huomenna kun seison räntäsateessa koulun pihalla. No ei vaineskaan. Asenne kohilleen ja ei muuta ku vaihde kolmoselle jaaaaa antaa mennä!

Tänään aattelin töiden jälkeen mennä hakemaan kanakebabbia.

T. Anni, tuleva ravintoneuvoja